Sandra (Heidi Köngäs 2017)

"Sandra ja Janne ovat saaneet oman torpan, unelmiensa täyttymyksen. Kesken työteliään elämän tulee sota, ja Janne tempaistaan punakaartiin. Sandra jää yksin viiden lapsen kanssa, kuudes rinnan alla tulossa. Edessä on kova, kylmä talvi, tukena vain appivanhemmat Maija ja Mikko. Kaikki ylpeys on nieltävä, jos aikoo leivän syrjässä pysyä. 
Ankaran kevään tapahtumat avautuvat Klaaralle, Sandran tyttärentyttärelle, joka lähes sata vuotta myöhemmin tutkii vanhoja muistiinpanoja. Mennyt on äkkiä läsnä, järkyttävänä."

Klaara on keski-ikäinen näyttelijä, joka on pettynyt töiden vähäisyyteen. Hän yrittää ymmärtää äitiään joka sairautensa pahetessa haluaa vielä kerran vierailla lapsuuden kodissaa, vanhassa hirsitalossa Lepistössä. Vasta äidin kuoleman jälkeen, löytäessään vanhoja päiväkirja merkintöjä, Klaara alkaa ymmärtää äidin toivetta.

Sandra on tottunut olojen kurjuuteen lapsesta asti, jolloin hänet ja sisarukset lähetettiin huutolaisiksi. Hän on tottunut kovaan työhön ja kipuun ja osaa silti nähdä elämän kauneuden. Sandran elämän innostuksen aiheita jokapäiväisen puurtamisen keskellä ovat oma porkkanamaa, oma pieni mökki, aviomies Janne ja omat pojat. Kun sota alkaa, saa Sandra kuitenkin kokea ennenäkemättömän kurjuuden, kuoleman läsnäolon, toivottomuuden ja nälänhädän.

s.69  "Sandra oli kaunis morsian, niin luonnollisen oloinen ja vähään tyytyväinen, ei vaadi mitään, mutta osaa nauttia siitä, minkä saa. Katselin häntä tarkemmin häissä, kun hän oli laittanut hiukset vookille ja kulki kerrankin mustissa, hänellä oli juhlapusero ja pitkä hame, ja vaikka se hame oli viisi vuotta vanha rippikolttu, niin hän näytti yhä sorjalta kuin pajunvitsa. Sandra täyttää vasta marraskuussa kaksikymmentä, hän on minua pari vuotta nuorempi, vaikka ikäeroa voisi luulla isommaksikin. Meidät on kyllä niin eri vesissä pesty, minä olen jo nainen, hän yhä neitonen. Velimiehelle kävi kyllö hyvä tuuri, kun sai Sandran, ihan parhaan sai, kun lauhkean sai." 

Lyyti on Jannen sisko, joka piikana, tosin rikkaampien parissa kuin muut. Hän rakastuu väärään mieheen muiden varoituksista huolimatta, masentuu ja saa myös kokea sodan kurjuuden ja menetykset. 

s. 280 "Muistomerkit olivat joen kahta puolen, kumpikin puoli täynnä omaa totuuttaan, kuin valmiina pitämään kiinni omasta uskostaan, ihan kuin sodassa olisi voittajien ja häviäjien totuus, vaikka vastakkain oli aina kaksi häviötä. Lopultakin jokainen sota on häviö, ihmisyyden häviö. Sodilla oli aina pitkät jäljet, jotka eivät lakanneet koskaan silloin, kun aseet vaikenivat." 

Kirja kertoo vanhoista ajoista. Oman torpan onnesta ja rakkaudesta. Kovasta työnteosta ja omista pienistä lapsista. Kaiken muuttumisesta sodan alkaessa. Kuolemasta ja menetyksestä. Nälästä ja kylmästä. Sisällissodasta. Epätoivosta ja selviytymisestä.

Kirja on todella koskettava ja mielestäni myös lukemieni kotimaisten sotakirjojen parhaimmistossa. Pidin kirjan arkisesta kuvauksesta, miten epätoivoinen ja synkkä voikaan oikeasti ihmisen mieli ja arki olla, kun elää pienten lasten kanssa sodan keskellä. Suosittelen ehdottomasti lukemaan!

Kilpikonnan kuorella (John Green 2017)

"Aza Holmesin paras ja pelottomin ystävä Daisy Ramirez haluaa selvittää kadonneen miljonääri Russell Pickettin mysteerin ja houkuttelee mukaan tutkimuksiinsa Azan. Vetovoimaa löytyy myös luvatusta sadantuhannen dollarin palkkiosta ja miljonäärin pojasta Davisista, jonka Aza on joskus kauan sitten tuntenut.
Tekeminen ei ole Azalle helppoa, välillä pelkkä eläminen käy työstä. Hän haluaa olla kiltti tytär, uskollinen ystävä, hyvä oppilas, jopa taitava etsivä, samalla kun yrittää elää pakkomielteisten ajatustensa yhä pahenevassa syöksykierteessä."

Aza on herkkä tyttö, joka asuu äitinsä kanssa ja jonka isä on kuollut. Yhdessä parhaan kaverinsa Daisyn kanssa Aza alkaa etsiä kadonnutta miljonääriä, joka sattuu olemaan myös hänen vanhan ystävänsä Davisin isä. Davis elää valtavassa talossa muropaketteihin piilotettujen setelinippujen ja  pikkuveljensä kanssa isän häivyttyä varoittamatta. Azan ja Davisin vanha ystäyys puhkeaa uudestaan kukkaan, kun Aza ja Daisy selvittävät mysteeriä. Voiko ystävyys olla jotain enemmän? Ja miten elää pakko-oireiden pahenevassa kierteessä? Kuinka kestää isän kuolema ja kuinka tulla toimeen Star Wars-hullun parhaan ystävän kanssa?

Pikkuhiljaa pitäisi saada noista lukumaratonin kirjoista ajatuksia ylös, ennenkuin kuukausi vaihtuu. (Haluan nimittäin että tekstit jäävät tammikuun puolelle, koska kirjat on luettu silloin :)) Koulu vie ajan, mutta ehkä saan pikkuhiljaa näistä tärkeimmät ajatukset kirjoiteltua. 

Kilpikonnan kuorella oli toinen kirja, jonka luin maratonin aikan, ja ainut kirja, jonka luin kokonaan alusta loppuun. Kuulin kirjasta paljon kehuja ennenkuin luin sen itse ja ehdin jo odottaa, milloin pääsen lukemaan kirjan. 

Pakko sanoa ainakin, että en pettynyt (taaskaan) Greenin uutta kirjaa lukiessani. On totta, että Greenin kirjoissa on samanlaisia elementtejä jotka saavat kirjat muistuttamaan toisiaan. Road trippiä ei sentään tässä kirjassa ollut. Kuitenkin jokaisessa kirjassa on myös omat hienot erikoisuutensa. Greenin kirjoissa on jotain, mitä ei osaa kuvailla, enkä usko että kenenkään muun kirjoissa voisi olla samanlaista tunnelmaa. Kirjailija tosiaan osaa käsitellä vakavia asioita huumorin kautta ja tuoda esiin pienten asioiden merkityksellisyyden. Jälleen nauroin lukiessani moneen kertaan. 
Kilpikonnan kuorella on todentuntuinen kertomus sairaudesta ja se toimii varmasti monelle tukena. Se voi myös auttaa muita ymmärtämään, miltä pakkomielteiset ajatukset ehkäpä tuntuvat. Kirja on monipuolinen paketti vaikeista asioista, ystävyydestä ja rakkaudesta. 

s.212
"Sinä nouset ylös. Ole kiltti. Menet käsidesisäiliön luo. Cogito, ergo non sum. Hikoiluttaa sinulla on se jo mikään ei satu niin paljon kuin tämä olet jo saanut sen ole kiltti ja lopeta hyvä Jumala lopeta et pääse tästä ikinä et pääse tästä ikinä et palaa koskaan omaksi itseksesi et palaa koskaan omaksi itseksesi haluatko kuolla tähän haluatko kuolla tähän koska niin siinä käy niin käy niin käy niin käy niin käy niin käy.
Vedin itseni pystyyn. Luulin hetken ajan pyörtyväni, kun kipu iski lävitseni. Tartuin tippatelineen tankoon ja otin muutaman laahustavan askelen. Kuulin äidin liikahtelevan. En välittänyt. Painoin annostelijaa, hieroin ainetta kaikkialle käsiini. Painoin uudestaan ja työnsin kourallisen suuhuni."

Olen pitänyt kaikista Greenin kirjoista, paitsi Arvoitus nimeltä Margoa en saanut loppuun asti, koska se oli mielestäni niin samanlainen kuin elokuva. Tähtiinkirjoitetusta virheestä ei ole vielä mikään mennyt ohi, mutta olen pitänyt suuresti myös Kaikista viimeisistä sanoista, Teoria Katherinesta ja nyt tästä! Jos et siis ole lukenut mitään Greenin kirjoista vielä niin suosittelen ehdottomasti kaikkia niistä! 

Tämän kirjan tulen myös tunkemaan johonkin kohtaan Helmetin lukuhaasteeseen, mutta en tiedä vielä mihin. Laitan niistä päivitystä sitten myöhemmin. Nyt voin nostaa tämän, aivan uuden, pirteän värisen kirjan omalle paikalleen Tähtiin kirjoitetun viereen <3

Taivaslaulu (Pauliina Rauhala 2013)

"Kertomus kohtuullisista miehistä ja naisista.
Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarinan. Heti kun käsi löytää käden, he näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat seitsemänkymmentä varvasta.
9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa, mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi. Seuroissa naiset katsovat ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti."

Tämän kirjan luin koulua varten jokin aika sitten :)

Usko on tässä teoksessa keskeisessä osassa. Siitä kuitenkin esitetään aika ankea puoli, kun kirjan päähenkilöt hukkuvat töihin ja saavat tiedon uudesta lapsesta keskimäärin neljä kuukautta sen jälkeen, kun edellinen lapsi on syntynyt. Kun Vilja saa tietää olevansa taas raskaana, hän masentuu pahasti. Teoksessa ovat siis vahvasti vastakkain uskonto ja henkilöiden oma jaksaminen. Vastakkain ovat myös menneisyys ja nykyisyys, henkilöiden toiveet ja unelmat ja miten ne ovat matkan varrella toteutuneet tai jääneet toteutumatta. Joissakin luvuissa on tuotu myös lasten näkökulmaa aiheeseen: kavereiden mielipiteitä omaan uskoon, lasten pelkoja ja toiveita ja uskon hyviä ja huonoja puolia. Juuri siitä pidin varmaankin kirjassa eniten: se pisti ajattelemaan ja esitti monia näkökulmia asioista. 

Teoksen maailmassa olisi vaikeaa olla kumpi vain mies tai nainen. Kuitenkin vielä vaikeampaa olisi olla nainen, jonka täytyisi heti synnytyksen jälkeen tulla uudelleen raskaaksi ja huolehtia sekä vauvoista, että vanhemmista lapsista. Kirjan toinen päähenkilö Vilja kokee olevansa huonompi kuin muut äidit ja uskovaiset, koska ei jaksa hoitaa kotia ja lapsia sekä uskonnollisia velvollisuuksia yksin.  Lestadiolaisuudessa naisen paikka on kotona lasten kanssa ja uskoon liittyy sääntöjä ja jokaisella on oma roolinsa, jossa on pysyttävä. Myös yhteiskunta luo paineita ja suku ei ole samalla lailla auttamassa kuin ennen.

Kirja on vahvasti elämän puolella. Siinä kuvataan, miten myös uskovainen voi väsyä osaansa ja miten silloin pitää ajatella omaa jaksamistaan ja että toiset voivat arvostella, mutta jokaisella on lupa uskoa tavallaan. 

Pidin kirjasta paljon. Se on melko nopealukuinen, antaa ajateltavaa ja sen kuvailussa on jotain mukaansatempaavaa. Suosittelen :)

Hiljaisuus (Laila Hirvisaari 2016)

Tästä alkaa minun Nuori Aleksis projektini 2017!!😊
Oikeasti projekti alkoi jo aikaisemmin, mutta on ollut niin kiire koulun kanssa, että ehdin aloittaa lukemisen vasta nyt.

Eli siis Nuori Aleksis raatilaiset lukevat 169 (?) kirjan listalta mieleisiään kirjoja ja valitsevat niistä 4 parasta.(Kirjat ovat viime vuonna ilmestyneitä, kotimaisia kirjoja) Lukuaikaa on elokuun loppuun.

Sitten tästä kirjasta!
Lainasin tämän eilen heti kun pääsin viimeisestä kokeesta ja eilenhän se tuli jo luettuakin kokonaan!
Yleensä minulla menee yhden kirjan kanssa kauemmin, kuin yksi ilta ja se kertookin tästä kirjasta aika paljon.

Hiljaisuus kertoo pienestä tytöstä, Ingasta, joka asuu metsien ympäröimässä talossa isovanhempiensa kanssa. Hänen vanhenpansa ovat kuolleet sodassa.
Inga on surullinen tyttö. Häntä kiusataan koulussa, hänellä ei ole ystäviä, ja myös opettaja kohtelee häntä huonosti. Se johtuu siitä, että Inga ei puhu. Vuosia sitten sattuneet kamalat asiat saivat hänet lopettamaan puhumisen kokonaan. Inga kuitenkin on innokas oppimaan ja kommunikoi muiden kanssa kirjoittamalla. Kesäloman alkaessa Ingasta tuntuu surullisemmalta kuin koskaan ja hän on yksinäisempi kuin koskaan, kunnes saa uuden ystävän, joka pitää hänestä juuri sellaisena, kuin hän on, ja auttaa häntä kohtaamaan menneisyyden tuskan.

Tästä kirjasta en voi sanoa muuta, kuin että rakastan sitä! Tekstiä oli helppoa lukea ja en edes muista milloin olisin aidosti vain halunnut kuulla miten tarina päättyy niin paljon kuin nyt.
Henkilöihin ehti kiintyä kirjan aikana, ja varsinkin pieni, surullinen Inga sai kirjan aikana kyyneleet useaan kertaan silmiin! Kirja on ainakin alkuun todella surullinen, mutta samalla niin koskettava.
Henkilöiden välinen rakkaus lämmittää lukijan sydäntä. Isovanhempien ja Ingan välinen rakkaus ja erityisesti Ingan ja hänen uuden ystävänsä Joelin  kaunis ystävyys olivat yksiä parhaita asioita kirjassa.

En ole ennen lukenut Hirvisaaren kirjoja, mutta aion ehdottomasti lukea jatkossa! Hiljaisuus on aivan uskomattoman upea kirja ystävyydestä, rakkaudesta, selviytymisestä, sodasta ja menneisyydestä!
Rakastan myös kirjan tapahtumapaikkaa, joka on rauhallinen pieni 1940-luvun kylä.

Suosittelen erittäin lämpimästi lukemaan tämän!💖Tästä taisi tulla minun uusi kotimainen suosikkini!

Tapa minut, äiti! (Marianne Käcko 2008)

Jeeeee!! Nyt saatiin eka kuvakin blogiin😁 En siis todellakaan ole mikään nykyaikainen tekniikan ihmelapsi ja jaksoin ja ehdin vasta nyt opetella, miten saan kuvan laitettua😛 Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan! Nyt tulee kuvia jatkossakin!

Sitten kirjasta. Tämä on taas yksi monista löydöistä, joita on tullut kierrätyskeskuksessa tehtyä. Eurolla tämän ostin ja muutamassa päivässä lukaisin läpi. Nyt koitan taas vähän palautella ajatuksia mieleen...

Eli tämä on tositarina anoreksiaan sairastuvasta Katarinasta. Katarina sairastui kaksi kertaa, ja hänen äitinsä päätti kertoa tyttärensä tarinan tämän kirjan muodossa. Kirja on aika hurjaa luettevaa, mutta tarinalla on onneksi onnellinen loppu. 

Olen lukenut muutaman kirjan anoreksiasta aikaisemminkin, mutta ne eivät ole olleet totta. Tuntuu hurjalta ajatella, minkälaista Katarinan ja hänen perheensä elämä on ollut. Miltä mahtoi tuntua äidistä, jonka lapsi olisi halunnut kuolla? Ja miltä mahtoi tuntua tyttärestä, joka ei yli vuoteen syönyt mitään? Niihin kysymyksiin voi etsiä vastauksia tästä kertomuksesta. 

Kirja herätti lukiessa paljon tunteita ja ajatuksia ja herätti siihen, miten pahasta sairaudesta on oikeasti kyse. En itse tunne ketään, jolla on anoreksia. 

Lisäksi se herätti ajatuksia nykyajan kauneusihanteista. Tämä on se mihin laihuuden ihannointi pahimmassa tapauksessa johtaa. Se johtaa salailuun, oksenteluun, pakkomielteiseen käyttäytymiseen, valehteluun, syömättömyyteen, elämään sairaalassa, ihmisten säikäyttämiseen ja ahdistukseen ja laihtumiseen, mutta ei sellaiseen laihtumiseen, mitä on toivottu. Se johtaa siihen, että nuoruus kuluu sairastamiseen ja siihen, että kaikkien tarina ei ole yhtä onnellinen, kuin Katarinan. 

Ehkä se mitä halusin tällä sanoa on että be your own kind of beautiful!  Kaikilla on varmasti jotain, mihin ei itse ole tyytyväinen. Aika varmasti melkein kaikilla on myös sellaisia päiviä, ettei ole itsessä tyytyväinen oikein mihinkään. Mutta olen itse sitä mieltä, että ihan jokainen on hyvä sellaisena kun on. Ihan jokainen on kaunis sellaisena kuin on. Ja ihan jokaisella on myös oikeus olla tyytyväinen itseensä sen näköisenä kuin on. Älkää antako muiden sanojen masentaa itseänne liikaa. 

Olen onnellinen, että Katarina parantui ja hän saa elää normaalia elämää monen vuoden sairaalaputken jälkeen. Hän pystyi sairaudestaan huolimatta saamaan myös lapsia.

Minut kirja vangitsi täysin ja siihen oli helppo keskittyä. Lisäksi tämä oli minun omalle kirjalistalleni ehdottomasti kuuluva kertomus, ja olen tyytyväinen, että sieltä kaikkien muiden kirjojen merestä nappasin tämän. Sillä perusteella voisin sitä suositella. Se herättää ajatuksia ja tunteita, ja eikö hyvän kirjan juuri niin kuulu tehdä. Ainakin minun mielestäni. En kuitenkaan ehkä suosittele, jos tiedät, että ahdistut helposti tällaisesta, koska kirja on kyllä ehdottomasti raju...

Lopuksi haluan vielä toivottaa hyvää kevättä kaikille, ja jaksamista niille, joilla on itsellä tai jollain läheisellä anoreksia<3

Kaikki viimeiset sanat (John Green 2005)

"Ennen Yksinäisyyteensä alistunut Miles Halter siirtyy vanhempiensa suojista Culver Creekin sisäoppilaitokseen Alabamaan. Oliko Milesilla edes elämää ennen sitä? Muuta kuin vain pakkomielle kuuluisiin viimeisiin sanoihin?
Kaikki muuttuu, kun kämppäkaveri Clip johdattaa Milesin kielletyn jäynänteon pariin. Samassa asuntolassa majaileva häkellyttävän seksikäs mutta intohimoisuudessaan arvaamaton Alaska varastaa pian kokemattoman pojan sydämen.

Jälkeen Mikään ei ole niin kuin ennen." 

Valitsin tämän kirjan luettavaksi erityisesti, koska sen on kirjoittanut John Green ja Tähtiin kirjoitettu virhe oli mielestäni tosi hyvä. Minulla ei oikeastaan ollut mitään ennakkokäsitystä kirjasta ja hyvä niin. Silti kirja yllätti.
Samoin kuin Tähtiin kirjoitettu virhe kirja saa plussaa ihanan persoonallisista ja erilaisista henkilöistä. Miles on mahtava päähenkilö, joka pitää viimeisstä sanoista ja Alaskasta. Myös Milesin uudet ystävät Chip ja Takumi (puhumattakaan Alaskasta, joka on kuvattu hyvin omalaatuisena ja värikkäänä, mutta kuitenkin synkkänä henkilönä) antavat kirjalle vauhtia. 
Lisäksi kirjassa tarina etenee hyvin ja nopeasti. Se on jaettu kahteen osioon: ennen ja jälkeen.
Lukija saa miettiä, mikä tapahtuma jakaa Milesin elämän näihin osioihin. 
Samalla lailla kuin Tähtiin kirjoitetusta virheestä tästä kirjasta löytyy monta puolta.
Kirjassa on hauskoja kohtia, surullisia kohtia ja ajatuksia herättäviä tapahtumia.

Lukunäyte s.132-133
"Minulla ei ollut rohkeutta, ja Alaskalla oli poikaystävä, ja minä olin kömpelö ja Alaska oli upea, ja minä olin toivottoman tylsä ja Alaska oli suunnattoman kiehtova. Niinpä menin omaan huoneeseeni, lysähdin alasängylle ja ajattelin, että jos ihmiset olisivat sade, minä olisin tihku, ja Alaska olisi rajumyrsky."

Suosittelen kirjaa nuorille. Myös ne jotka eivät jaksa lukea pitkiä kirjoja voivat hyvin lukea tämän, koska tämä on aika nopealukuinen kirja. :) Omasta mielestäni kirja on lukemisen arvoinen.

Ennen kuin kuolen (Jenny Downham 2007)

"16- vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Loputtomien sairaalakäyntien keskellä hän ei suostu jäämään sängynpohjalle vaan tekee listan asioista, jotka tahtoo vielä kokea. 
Ylisuojelevan isä kauhuksi hän aikoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia- ja saattaa eronneet vanhempansa takaisin yhteen. 
Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee vihille siitä mitä hän on tähän asti nähnyt vain elokuvissa. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa enemmän elossa kuin koskaan."

"Minun tulee ikävä jäätä.
Ja sohvaa.
Ja olohuonetta.
Ja sitä miten Cal rakastaa taikatemppuja.
Ja valkoisia asioita- maitoa, lunta, joutsenia."

Tästä kirjasta tulee väkisinkin mieleen Tähtiin kirjoitettu virhe. Kuitenkin niissä on paljon eroja, joten tätäkin kirjaa oli mielenkiintoista lukea. Eroja löydän erityisesti henkilöistä. 
Tessa on niin rohkea ja aika hurja pähenkilö. En usko että monikaan ihminen olisi noin sujut sen kanssa että elämää on enää muutama kuukausi jäljellä. Onhan Tessalla tietysti myös murtumisen aikansa, mutta niitä on aika vähän. Tessa nauttii viimeisistä kuukausistaan täysillä ja toteuttaa hurjaa listaansa.
Kirjan alku vaikutti todella hurjalta, mutta rauhoittui hiukan loppua kohden Tessan sairauden edetessä. Myös sitä mietin, että Tessalla olisi voinut olla joku mielipide siitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Hän puhui kummittelevansa perheelleen, mutta uskoiko hän siihen todella?

Luin tämän lukudiplomia varten ja olen tyytyväinen että valitsin sen. Tottakai tällaiset kirjat ovat super surullisia, mutta ne saavat ajattelemaan että on onnekas että saa elää ilman suurempia rajoitteita:saa mennä ulos kun huvittaa, käydä koulua ja syödä jäätelöä.

Pidin tästä kirjasta, mutta jos pitäisi valita lukeeko Tähtiin kirjoitetun virheen vai tämän valitsisin kuitenkin Tähtiin kirjoitetun. En tiedä miksi. Pidin tämän kirjan henkilöistä ja he ovat hyvin persoonallisia, mutta samoin on Tähtiin kirjoitetussa virheessä. Kokonaisuudessaan kirja oli hyvä, surullinen ja siihen liittyy tärkeä sanoma elämästä.

Suosittelen tätä kirjaa sinulle, joka et pelkää surullisia kirjoja.   

Tähtiin kirjoitettu virhe (John Green 2012)

"Minä olen kranaatti. Haluan vain pysyä kaukana kaikista ja lukea kirjoja ja ajatella ja olla teidän kahden kanssa, koska en mahda mitään sille, että te joudutte kärsimään. Te olette pakostakin mukana."

"Kilpirauhassyöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan mutaman lisävuoden. Elämä tuntuu soljuvan sormien lomitse, kunnes hän tapaa Augustuksen."

"Olisi etuoikeus, jos sinä särkisit sydämeni."

"Poika on päättänyt voittaa omakseen tytön, jonka sydämen on siihen saakka täyttänyt muuan arvoituksellisesti päättynyt romaani."

"Maailma ei ole toiveidentoteuttamistehdas."

"Hazelin elämän käsikirjoitus menee uusiksi. Vaikka kirjallisia salaisuuksia ratkova matka Amsterdamiin osoittautuu pettymykseksi, Hazel ja Augustus löytävät toisistaan sen, mita eivät ole vielä ehtineet menettää."

"Joskus tuntuu siltä, että maailmankaikkeus haluaa tulla huomatuksi."

 Hazel on melko masentunut 16-vuotias tyttö, joka haluaa pysyä kaukana kaikesta ja erityisesti kaikista, koska tietää olevansa syöpänsä takia kranaatti, joka räjähtää pian, eikä haluaisi muiden kärsivän. Äiti kuitenkin pitää huolen ettei Hazel jää elämässä paikalleen vaan lähtee reippaasti vertaistukiryhmään. Siellä Hazel tapaa Augustuksen. Hazelistä ja Augustuksesta tulee nopeasti ystäviä ja he alkavat viettää paljon aikaa yhdessä. Jopa Amsterdamiin he pääsevät selvittämään jatkoa Viistoa valoa- kirjan tapahtumille. Sitten kranaatti räjähtää...

Haaste kohta 15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo (melko) pitkään

Tästä kirjasta on kyllä tullut kuultua paljon jo ennen lukemista ja onhan se tosi hyvä. (Mutta surullinen...)
Hahmot ovat erittäin mielenkiintoisia, erityisesti Augustus joka uhmaa syöpää pitämällä tupakkaa suussaan sytyttämättä sitä kuitenkaan. Pidän myös Hazelistä, joka joutuu kuljettamaan happea mukanaan pysyäkseen hengissä. Plussaa kirjassa ovat myös paikat. Olen jo pitkään haaveillut pääseväni vierailemaan Amsterdamissa Anne Frank talossa, jonne Hazel ja Augustus pääsevät kirjassa. 

Tämä oli juuri sellainen kirja, jonka lukemista ei malttaisi lopettaa vauhtiin päästyään. Koko ajan tapahtuu jotain. Varsinkin loppu on erityisen koskettava ja luinkin varmaan 150 viimeistä sivua putkeen. Elokuvaa en ole vielä katsonut, mutta odotan sen näkemistä innolla...


Sivuja: 340
Arvosana: 10-

 Suosittelen kaikille, vaikka kirja onkin tosi surullinen ja luin lopun tippa linssissä!!