tiistai 7. helmikuuta 2017

Tervetuloa Joylandiin (Stephen King 2015)

"Kesä 1973 Joylandin huvipuistossa. Huimia laitteita. Värivalojen välkettä ja lasten naurua. Ja kummitusjuna, joka saa aikuisen miehenkin kirkumaan ja josta eräs nuori rakastunut nainen ei koskaan tullut ulos.
Uskallatko sinä lähteä ajelulle?"

Devin on murheen murtama, kun hänen tyttöystävänsä jättää hänet. Hän hakee kesäksi töihin Joyland nimiseen huvipuistoon ja saa työn. Työ Joylandissa on mukavaa ja Devin pitää työskentelystä lasten kanssa. Hän saa uusia ystäviä ja päättää jatkaa työtään myös syksyllä. 
Pikkuhiljaa Devin alkaa päästä erosta yli. Työt maistuvat ja Devinillä menee hyvin sen suhteen. Riemua arkeen tuovat myös työmatkan varrella asuva Mike ja hänen äitinsä. Joylandin kummitusjunassa on kuitenkin jotain hämärää. Siellä tehty murha vaivaa Deviniä ja hän ja hänen ystävänsä alkavat selvittää sitä. Mitä kaikkea he saavat selville ja mitä muuta jännittävää tapahtuu jääköön arvoitukseksi :)

Eka äänikirja tänä vuonna. En edes muista milloin olen viimeksi kuunnellut jotain, mitä ennen en ole. Siitä on pitkä aika. Oli erittäin virkistävää😊

Vaikka tämä on ensimmäinen Kingini, tiedän että tämä teos on pehmeämpi King kuten äänikirjan takakannessa sanotaan. Tiesin sen jo ennen kuin aloin kuunnella. Kuitenkin yllätyin, koska tämä oli kauhusta minun näkökulmastani katsottuna erittäin kaukana. 
Tarinassa oli tietysti muutamia kauhun piirteitä ja arvoitus joka piti ratkaista, mutta päälimmäisenä mieleeni kuitenkin jäi kesäinen tarina huvipuistossa, ja nuoren pojan selviäminen vanhasta nuoruuden rakkaudesta. Kiinnyin myös henkilöihin matkan varrella. Henkilöt tarinassa oikeastaan ovatkin ne, joilla on väliä tässä kertomuksessa. Myös teoksen tunnelma oli jotenkin todella miellyttävä. 

Vaikka odotin koko ajan, että jotain kauheaa tapahtuisi ja  niin ei käynytkään, en ole yhtään pettynyt äänikirjaan, päinvastoin. Tarina oli oikein mukaansa tempaava ja hyvä kertomus kaikin puolin. 
Lukion ohella en ole paljon ehtinyt lukea, kirjoittaa tai kuunnella, mutta varmasti tästä innostuneena koitan taas ottaa enemmän aikaa lukemiselle 😊 Tekisi myös mieli kokeilla jotain tyypillisempää Kingiä ja meiltä niitä tuolta hyllystä löytyy. Hyvä tavoite tälle vuodelle! Suosittelen tätä kirjaa tai äänikirjaa kaikille, jotka haluavat pientä jännitystä sisältävän lämminhenkisen muistelman luettavaksi tai kuunneltavaksi. 

Onko jotain suosituksia mihin Kingiin kannattaisi tarttua seuraavaksi?😄