Takapenkki (Laura Lehtola 2017)

"Tuula Kervinen on työvoimatoimiston virkailija, joka ei paljoa vaadi. Kunhan aviomies edes joskus hellittäisi lauantairutiineistaan ja aikuistuva poika muistaisi kemikaalien vaarat. 
Aleksi on Tuulan asiakas, joka haluaa eroon työkokeilusta hotellin saunaosaston selänpesijänä. 
Elina on 17-vuotias, raskaana eikä tiedä mitä haluaa. 
Yhdessä kolmikon on selvittävä koettelemuksesta, jonka jälkeen kukaan ei ole entisellään."

"On vuorokausi kesälomani alkuun. Tänään minun piti leipoa piirakkaa ja huomenna tarjota sitä kahvihuoneessa neliviikkoisen vapauteni kunniaksi. Mutta nyt näyttää siltä, että tämä kesäloma ei ala niin kuin suunnittelin.
Minut on ilmeisesti kaapattu.
Enkä todellakaan tiedä miksi."

Takapenkki kertoo kolmesta hyvin hyvin erilaisesta ihmisestä.

s. 180
"Se yrittää olla asiallinen virkamies, muistella jonkun "asiakas on ykkönen" - koulutuksen ohjeita, mutta hätkähtää silti kun framilla onkin kakkonen. Se on sitä ikäluokkaa, jonka lapsuudessa "eri typerää" oli kirosana."

Mielestäni kirja oli ihan viihdyttävää luettavaa. Se oli osittain erittäin hauska. Pidin erityisesti kohdista, joissa oli mukana Aleksin mummo😃 Näin jälkikäteen kirjoitettuna on kuitenkin todettava, että ei kirja ollut mitenkään mileenpainuvimmasta päästä, vaikka pidinkin sen lukemisesta. Kuitenkin ihan mukava ja kevyt, mutta silti sanoman sisältämä tarina luettavaksi!

Tällä tavalla maailma loppuu (Philip Teir 2017)

"Julia, Erik ja lapset Alice ja Anton aikovat viettää koko kesän sukuhuvilalla Maitolahdessa, meren rannalla. Erik ei saa kerrotuksi perheelleen juuri ennen lähtöä päättyneistä yt-neuvotteluista ja niiden ikävästä lopputuloksesta; sen sijaan hän alkaa tehdä tuttavuutta naapurissa asuvaan ekopessimistien yhteisöön, jonka mielestä Maitolahti on oiva paikka odottaa maailmanloppua. Julian pitäisi kirjoittaa toista romaaniaan, mutta menneisyys tuntuu kummittelevan hänelle lapsuudenystävän ilmestyttyä maisemiin. Kesän kuluessa mökkinaapurusten ihmissuhteiden verkko tihenee, ja solmuihin kietoutuvat myös lapset. Elokuussa kukaan ei ole entisellään."

Tällä tavalla maailma loppuu herätti huomiota nimensä takia. Myös maailmanloppu aiheena herätti mielenkiintoni. En kuitenkaan pitänyt kirjasta läheskään niin paljon kuin olin toivonut. 

Kirja kertoo erilaisista ihmisistä ja heidän elämäntilanteista ja ongelmistaan ja siitä miten kukin niihin reagoi. Erik on menettänyt työpaikkansa ja toivoisi olevansa parempi isä, mutta päätyy ryyppäämään sen sijaan, että tekisi asioille mitään. Julia on kirjailija, joka yrittää saada kirjoitettua toista kirjaansa, vaikka ei yhtään tunnu siltä. Anton on pieni poika, joka yrittää selvitä lapsuuden jokapäiväisistä seikkailuista ja kestää murrosikäistä isosiskoa. Alice on teini-ikäinen tyttö, joka yrittää löytää paikkaansa maailmassa ja selvitä kesästä sukuhuvilalla. 
Perheen naapurissa asuu vähintäänkin omalaatuista porukkaa, jotka ovat yhdessä huvilalla odottamassa maailmanloppua. 

s. 260 "Hän eristäytyisi maailmasta ja pysyisi mökissään, kunnes olisi valmis. Valmis mihin? Sitä hän ei oikeastaan tiennyt, mutta hän tiesi tarvitsevansa aikaa. Sitä samaa hän hoki potilailleenkin: aika parantaa haavat. Se oli klisee, mutta sanonnoista tulee kliseitä juuri siksi, että ne ovat totta."

Kirja oli todella nopealukuinen ja se on todennäköisesti ainut syy, miksi jaksoin lukea sen loppuun. Suoraan sanottuna en pitänyt kirjasta oikeastaan yhtään. (Mikä on aika harvinaista.) Tuntui, ettei kirjassa tapahtunut muuta, kuin että eri tavalla onnettomat ja päättämättömät ihmiset haahuilivat pitkin metsää. Myös maailmanloppu teeman käsittely jäi aika ontoksi mielestäni. Alkoholi maistui sekä aikuisille että lapsille. Loppuun oli sentään saatu jotain toimintaa. 
En tiedä. Ehkä toisenlainen lukija voisi pitää kirjasta. Itse en sitä välttämättä kuitenkaan suosittelisi. 

Sandra (Heidi Köngäs 2017)

"Sandra ja Janne ovat saaneet oman torpan, unelmiensa täyttymyksen. Kesken työteliään elämän tulee sota, ja Janne tempaistaan punakaartiin. Sandra jää yksin viiden lapsen kanssa, kuudes rinnan alla tulossa. Edessä on kova, kylmä talvi, tukena vain appivanhemmat Maija ja Mikko. Kaikki ylpeys on nieltävä, jos aikoo leivän syrjässä pysyä. 
Ankaran kevään tapahtumat avautuvat Klaaralle, Sandran tyttärentyttärelle, joka lähes sata vuotta myöhemmin tutkii vanhoja muistiinpanoja. Mennyt on äkkiä läsnä, järkyttävänä."

Klaara on keski-ikäinen näyttelijä, joka on pettynyt töiden vähäisyyteen. Hän yrittää ymmärtää äitiään joka sairautensa pahetessa haluaa vielä kerran vierailla lapsuuden kodissaa, vanhassa hirsitalossa Lepistössä. Vasta äidin kuoleman jälkeen, löytäessään vanhoja päiväkirja merkintöjä, Klaara alkaa ymmärtää äidin toivetta.

Sandra on tottunut olojen kurjuuteen lapsesta asti, jolloin hänet ja sisarukset lähetettiin huutolaisiksi. Hän on tottunut kovaan työhön ja kipuun ja osaa silti nähdä elämän kauneuden. Sandran elämän innostuksen aiheita jokapäiväisen puurtamisen keskellä ovat oma porkkanamaa, oma pieni mökki, aviomies Janne ja omat pojat. Kun sota alkaa, saa Sandra kuitenkin kokea ennenäkemättömän kurjuuden, kuoleman läsnäolon, toivottomuuden ja nälänhädän.

s.69  "Sandra oli kaunis morsian, niin luonnollisen oloinen ja vähään tyytyväinen, ei vaadi mitään, mutta osaa nauttia siitä, minkä saa. Katselin häntä tarkemmin häissä, kun hän oli laittanut hiukset vookille ja kulki kerrankin mustissa, hänellä oli juhlapusero ja pitkä hame, ja vaikka se hame oli viisi vuotta vanha rippikolttu, niin hän näytti yhä sorjalta kuin pajunvitsa. Sandra täyttää vasta marraskuussa kaksikymmentä, hän on minua pari vuotta nuorempi, vaikka ikäeroa voisi luulla isommaksikin. Meidät on kyllä niin eri vesissä pesty, minä olen jo nainen, hän yhä neitonen. Velimiehelle kävi kyllö hyvä tuuri, kun sai Sandran, ihan parhaan sai, kun lauhkean sai." 

Lyyti on Jannen sisko, joka piikana, tosin rikkaampien parissa kuin muut. Hän rakastuu väärään mieheen muiden varoituksista huolimatta, masentuu ja saa myös kokea sodan kurjuuden ja menetykset. 

s. 280 "Muistomerkit olivat joen kahta puolen, kumpikin puoli täynnä omaa totuuttaan, kuin valmiina pitämään kiinni omasta uskostaan, ihan kuin sodassa olisi voittajien ja häviäjien totuus, vaikka vastakkain oli aina kaksi häviötä. Lopultakin jokainen sota on häviö, ihmisyyden häviö. Sodilla oli aina pitkät jäljet, jotka eivät lakanneet koskaan silloin, kun aseet vaikenivat." 

Kirja kertoo vanhoista ajoista. Oman torpan onnesta ja rakkaudesta. Kovasta työnteosta ja omista pienistä lapsista. Kaiken muuttumisesta sodan alkaessa. Kuolemasta ja menetyksestä. Nälästä ja kylmästä. Sisällissodasta. Epätoivosta ja selviytymisestä.

Kirja on todella koskettava ja mielestäni myös lukemieni kotimaisten sotakirjojen parhaimmistossa. Pidin kirjan arkisesta kuvauksesta, miten epätoivoinen ja synkkä voikaan oikeasti ihmisen mieli ja arki olla, kun elää pienten lasten kanssa sodan keskellä. Suosittelen ehdottomasti lukemaan!

Me täytytään valosta (Annastiina Storm 2017)

"Kuka saa päättää, mikä tarina on totta?

Siljan barbileikeissä Tähkäpää on saanut happoa kasvoilleen. Pikkuveli, joka ei syntynytkään, puhuu Santulle jukurttipurkkipuhelimessa. Isä katoaa omille teilleen, jättää lapset yksin vaikka äiti on yötöissä ja sairaalassa sitten, kun ei enää jaksa. Mummi toivoo, että ukki jo kuolisi, kun sen oma elämä on jäänyt elämättä, ja kokee ihmeen rypyttäessään riisipiirakoita."

Taas kävi niinkuin yleensä, että kirjoitan tätä todella kauan kirjan lukemisen jälkeen. Muistaakseni luin tämän yhden päivän aikana, eli kirja oli aika nopealukuinen. Tämä on ensimmäinen kirja, jonka luin Nuorta Aleksista varten. 
Me täytytään valosta kertoo vaikeista asioista. Kertoja vaihtuu välissä: välillä kerrotaan lasten näkökulmasta, välillä aikuisten. Erityisesti lasten suhtautuminen vaikeisiin asioihin on kuvattu kirjassa erittäin vaikuttavasti, koskettavasti ja todentuntuisesti. Isän kylmyys ja etäisyys ja paha tuuli, yökastelut, mahan tyhjä aukko ja happokasvoinen Tähkäpää, yksinäisyys. Äidin mahasta pois pudonnut pikkuveli. Mistä hänet voisi taas löytää?


s. 134
"Hyvää yötä, kauniita unia, oman kullan kuvia, dinosauruksen munia. Siunaa äitiä isää SIljaa mua mummia ukkia Pirkeä Merviä. Ja Sorjaa ja kaikkia ihmisiä. Estä meteoriittipommitus, maapallon pimennys, kylmennys ja sukupuutto. Anna mun löytää dinon luu. Anna että jättiläisten aika voi tulla takaisin ja pienet niinkuin sudenkorennot ja tuhatjalkaiset ja pikku pikku veli voi kasvaa oikeisiin kokoihinsa, eikä kenenkään tarvitse olla piilossa ja leikkiä näkymätöntä. Siivilläsi meitä peitä, älä meitä koskaan heitä. Jos sijainen ei nousisi taivaaseen ota luoksesi. Yy kaa koo nee vii kuu see kasi ysi kymppi, riit, tiks lukkoon, avaimet taivaaseen. Aamen."

Nopealukuinen, koskettava, kaunis. Toivon löytäminen epätoivosta. Suosittelen!

Maus: Selviytyjän tarina (Art Spiegelman 1990)

Seuraava kirja Helmet-lukuhaasteeseen :) Tämä kirja menee todennäköisesti sarjakuva romaani kohtaan, koska tämä on ensimmäinen sellainen, jonka olen lukenut. Toisaalta haluan lukea myös seuraavan osan, koska tarina jäi pahasti kesken. Lisäksi olen osallistumassa Nuori Aleksis raatiin toista kertaa. Olen saanut sitä varten jo yhden kirjan luettua ja kirjoitan siitä kunhan ehdin. Tällä hetkellä aika menee viimeisten kouluun luettavien klassikoiden kanssa :) (Ylpeys ja ennakkoluulo ja kotiopettajataren romaani siis tulossa myös jossain vaiheessa!)

Maus kertoo kaksi tarinaa ja liikku siksi kahdessa ajassa, kahdessa paikassa. Toinen paikoista on New York, jossa sarjakuvapiirtäjä kuulee isänsä tarinaa sodasta ja miten hän selvisi siitä. Se kuvaa pojan suhdetta vanhenevaan isäänsä ja sitä, miten sodassa koetut kauhut ovat vaikuttaneet perheen elämään.
Toinen paikoista on sodan aikainen Puola, jossa Art Spiegelmanin isä asui sota-aikana. Tarina kertoo hänen elämästään ennen sotaa ja se aikana. Se kertoo menetyksistä, rakkaudesta, piileskelystä ja sota-ajan peloista.

Olen lukenut paljon toisan maailmansodan aikaan sijoittuvia kirjoja ja juutalaisvainoista kertovia kirjoja joista monet ovat koskettaneet ja tässäkin tarinassa on taas jotakin erityistä. Tätä kirjaa lukiessani, mietin erityisesti miten onnekkaita ne ovat, jotka ovat selvinneet tuosta ajasta. Tämäkin perhe kohtaa matkan varrella niin monia läheltä piti tilanteita, että on ihme, että kirja on ylipäätään syntynyt.
Sarjakuvassa natsit on kuvattu kissoina ja juutalaiset hiirinä.

Tarinaa oli helppoa seurata, vaikka se liikkui kahdessa eri ajassa. Pidin yllättävän paljon sarjakuvaromaanin lukemisesta ja luin teoksen nopeasti.  Ehkä luen jotain muutakin nyt kun olen päässyt vauhtiin :) Suosittelen Mausia kaikille. Se on vaikuttava. Olen jo lainannut seuraavan osan ja haluan kuulla miten tarina jatkuu! Kirjoitan varmaankin kokonaisuudesta lisää, kunhan saan toisen osan luettua!

Taivaslaulu (Pauliina Rauhala 2013)

"Kertomus kohtuullisista miehistä ja naisista.
Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarinan. Heti kun käsi löytää käden, he näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat seitsemänkymmentä varvasta.
9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa, mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi. Seuroissa naiset katsovat ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti."

Tämän kirjan luin koulua varten jokin aika sitten :)

Usko on tässä teoksessa keskeisessä osassa. Siitä kuitenkin esitetään aika ankea puoli, kun kirjan päähenkilöt hukkuvat töihin ja saavat tiedon uudesta lapsesta keskimäärin neljä kuukautta sen jälkeen, kun edellinen lapsi on syntynyt. Kun Vilja saa tietää olevansa taas raskaana, hän masentuu pahasti. Teoksessa ovat siis vahvasti vastakkain uskonto ja henkilöiden oma jaksaminen. Vastakkain ovat myös menneisyys ja nykyisyys, henkilöiden toiveet ja unelmat ja miten ne ovat matkan varrella toteutuneet tai jääneet toteutumatta. Joissakin luvuissa on tuotu myös lasten näkökulmaa aiheeseen: kavereiden mielipiteitä omaan uskoon, lasten pelkoja ja toiveita ja uskon hyviä ja huonoja puolia. Juuri siitä pidin varmaankin kirjassa eniten: se pisti ajattelemaan ja esitti monia näkökulmia asioista. 

Teoksen maailmassa olisi vaikeaa olla kumpi vain mies tai nainen. Kuitenkin vielä vaikeampaa olisi olla nainen, jonka täytyisi heti synnytyksen jälkeen tulla uudelleen raskaaksi ja huolehtia sekä vauvoista, että vanhemmista lapsista. Kirjan toinen päähenkilö Vilja kokee olevansa huonompi kuin muut äidit ja uskovaiset, koska ei jaksa hoitaa kotia ja lapsia sekä uskonnollisia velvollisuuksia yksin.  Lestadiolaisuudessa naisen paikka on kotona lasten kanssa ja uskoon liittyy sääntöjä ja jokaisella on oma roolinsa, jossa on pysyttävä. Myös yhteiskunta luo paineita ja suku ei ole samalla lailla auttamassa kuin ennen.

Kirja on vahvasti elämän puolella. Siinä kuvataan, miten myös uskovainen voi väsyä osaansa ja miten silloin pitää ajatella omaa jaksamistaan ja että toiset voivat arvostella, mutta jokaisella on lupa uskoa tavallaan. 

Pidin kirjasta paljon. Se on melko nopealukuinen, antaa ajateltavaa ja sen kuvailussa on jotain mukaansatempaavaa. Suosittelen :)