perjantai 27. huhtikuuta 2018

Maus: Selviytyjän tarina (Art Spiegelman 1990)

Seuraava kirja Helmet-lukuhaasteeseen :) Tämä kirja menee todennäköisesti sarjakuva romaani kohtaan, koska tämä on ensimmäinen sellainen, jonka olen lukenut. Toisaalta haluan lukea myös seuraavan osan, koska tarina jäi pahasti kesken. Lisäksi olen osallistumassa Nuori Aleksis raatiin toista kertaa. Olen saanut sitä varten jo yhden kirjan luettua ja kirjoitan siitä kunhan ehdin. Tällä hetkellä aika menee viimeisten kouluun luettavien klassikoiden kanssa :) (Ylpeys ja ennakkoluulo ja kotiopettajataren romaani siis tulossa myös jossain vaiheessa!)

Maus kertoo kaksi tarinaa ja liikku siksi kahdessa ajassa, kahdessa paikassa. Toinen paikoista on New York, jossa sarjakuvapiirtäjä kuulee isänsä tarinaa sodasta ja miten hän selvisi siitä. Se kuvaa pojan suhdetta vanhenevaan isäänsä ja sitä, miten sodassa koetut kauhut ovat vaikuttaneet perheen elämään.
Toinen paikoista on sodan aikainen Puola, jossa Art Spiegelmanin isä asui sota-aikana. Tarina kertoo hänen elämästään ennen sotaa ja se aikana. Se kertoo menetyksistä, rakkaudesta, piileskelystä ja sota-ajan peloista.

Olen lukenut paljon toisan maailmansodan aikaan sijoittuvia kirjoja ja juutalaisvainoista kertovia kirjoja joista monet ovat koskettaneet ja tässäkin tarinassa on taas jotakin erityistä. Tätä kirjaa lukiessani, mietin erityisesti miten onnekkaita ne ovat, jotka ovat selvinneet tuosta ajasta. Tämäkin perhe kohtaa matkan varrella niin monia läheltä piti tilanteita, että on ihme, että kirja on ylipäätään syntynyt.
Sarjakuvassa natsit on kuvattu kissoina ja juutalaiset hiirinä.

Tarinaa oli helppoa seurata, vaikka se liikkui kahdessa eri ajassa. Pidin yllättävän paljon sarjakuvaromaanin lukemisesta ja luin teoksen nopeasti.  Ehkä luen jotain muutakin nyt kun olen päässyt vauhtiin :) Suosittelen Mausia kaikille. Se on vaikuttava. Olen jo lainannut seuraavan osan ja haluan kuulla miten tarina jatkuu! Kirjoitan varmaankin kokonaisuudesta lisää, kunhan saan toisen osan luettua!

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Playground (Lars Kepler 2015)

"Luutnantti Jasmin Pascal-Anderson haavoittuu kuolettavasti komennolla Kosovossa. Virottuaan henkiin hän väittää tietävänsä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Vastassa on outo ja vaarallinen satamakaupunki. Kukaan ei usko Jasminia. Seuraa pakkohoitojakso, uusi elämä puolustusministeriön sihteerinä ja lapsi, jonka Jasmin nimeää Danteksi. Viisi vuotta myöhemmin Danten henki riippuu leikkauksesta, jossa hänen sydämensä on pysäytettävä. Jos satamakaupunki tosiaan on olemassa, Dante ei mitenkään selviä yksin takaisin. On vain yksi vaihtoehto. Jasminin on seurattava perässä."


Odotukseni tämän kirjan suhteen olivat aika korkealla, kun aloin lukea. Olin jo kauan odottanut kirjan lukemista ja kuullut siitä myös kehuja. Kuitenkin kun aloin lukea, minusta tuntui, että ei tule mitään. Ensimmäiset sata sivua olivat ihan väkisin lukemista. 

Päätin kuitenkin antaa kirjalle vielä toisen mahdollisuuden ja jatkaa lukemista hiukan. Nyt olen ihan tyytyväinen, että annoin.. Alun pinnallisen kuvauksen jälkeen pääsin sittenkin sisälle kirjan maailmaan.

Alussa minua inhotti erityisesti henkilöiden pinnallisuus. Heistä ei kerrottu alkuunkaan riittävästi. Minusta tuntui, että on ihan sama jos kaikki henkilöt kuolevat kirjassa, koska minulle ei ollut ehtinyt kehittyä minkäänlaista suhdetta heihin.  Kun annoin kirjalle uuden mahdollisuuden, asia parani hieman ja lukemisesta tuli sen osalta parempaa. 

Toinen mainittava asia on se, että kirjan kuvailu oli joissakin kohdissa varsin etovaa. Joissain määrin on hyvä asia, että kuvailu on uskotavaa ja pystyy "näkemään" tapahtumat mutta siinä vaiheessa kun kuvataan esimerkiksi ihmisen tappamista liian tarkasti se saattaa kääntyä myös huonoksi puoleksi. Varsinaiseksi verilöylyksi kirja sitten yltyikin. 

Kirja ei vastannut oletuksiani oikein missään määrin. Se kuulosti takakansitekstin perusteella todella mielenkiintoiselta ja olikin sellainen loppujen lopuksi. 
Alun pettymyksiin kuului myös satamakaupunki, johon ihmiset kirjassa houtuvat kuoltuaan. Kiinalainen satamakaupunki alastomilla harhailevilla ihmisillä ja roskaisilla kaduilla ei oikein tehnyt vaikutusta eikä herättänyt mielenkiintoa. Myöhemmin aloin pitää satamakaupunkia ihan mielenkiintoisena paikkana, vaikka koinkin sen melko ahdistavaksi - en sellaiseksi mihin haluaisi joutua kuoleman jälkeen siis. 

Kun päästiin kirjan playground vaiheeseen, josta kirja on saanut myös nimensä, kirja alkoi olla oikeasti mielenkiintoinen. Myös romanssi oli hyvä kirjan juonen kannalta.

En oikein edelleenkään tiedä, mitä kirjasta pitäisi ajatella. Jos on ehtinyt luoda jotain mielikuvaa siitä, millainen kahden ruotsalaisen dekkari kirjailijan kirja kuoleman jälkeisestä elämästä on, yllättyy taatusti tähän kirjaan tarttuessaa. Yhteenvetona minulle tulevat mieleen sanat erilainen, eksoottinen, sekava, hiukan ahdistava, mutta myös mielenkiintoinen ja jännittävä. Jos etsit hämmentävää lukukokemusta jossa on paljon kuolemaa, verta ja alastomia ihmisiä, suosittelen aloittamaan tästä :)


Katukatti Bob (James Bowen 2012)

"Kun James Bowen eräänä iltana tuli kotiin tavanomaiselta katusoittokeikaltaan, hänen talonsa alakerran rappukäytävässä istui oranssinpunainen, huonossa kunnossa oleva kissa. Kissa lyöttäytyi Jamesin seuraan eikä halunnut lähteä mihinkään. James epäröi ottaa vastuuta kissasta, metadonihoidossa olevana entisenä huumeiden käyttäjänä hän hädin tuskin pystyi huolehtimaan itsestään. Mutta hoitaessaan kissaa James alkoi itsekkin voida paremmin, ja fantastinen Bob muutti lopulta molempien elämän parempaan suuntaan."


Aina kissoista pitäneenä, päätin tarttua tähän monista kotoamme löytyvistä kissakirjoista.
Katukatti Bob kertoo kissan ja miehen ystävyydestä, joka on niin vahvaa, että se muuttaa molempien elämän.
Bob saa lämpimän ja välittävän kodin ja sen omistaja oppii ottamaan vastuuta muistakin kuin itsestään ja onnistuu päästämään irti huumeista.
Kirja kertoo myös millaista on elää aivan pohjalla, työskenellä Lontoon sateisilla kaduilla, käyttää huumeita ja elää rahattomana pienessä asunnossa yksin.

s.71
" "Ah, gato bonito", tyttö sanoi.
"Hän sanoo, että sinulla on kaunis kissa", yksi pojista tulkkasi avuliaasti. 
He olivat aivan tavallisia nuoria Lontoon-matkallaan, mutta he näyttivät olevan Bobin lumoissa. Pian monet muutkin seisahtuivat katsomaan, koska halusivat tietää mistä hämminki johtui. Puolisenkymmentä brasilialaista nuorta ja muuta ohikulkijaa alkoi penkoa taskujaan ja heittää kolikoita kitarakoteloon."

Kissat ovat ihmeellisiä eläimiä. Oli mahtavaa lukea Jamesin ja Bobin tarinan kautta, miten yksi ystävä voi muuttaa koko elämän ja miten syvimmästäkin kuilusta voi nousta takaisin pinnalle. Mukaan mahtui myös paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja menetyksen pelkoa Lontoon vaarallisillakin kaduilla. Kuitenkin ennen kaikkea tarina kertoo ystävyydestä ja uusista mahdollisuuksista.

Oli pakko käydä vielä katsomassa kirjassa mainittu video Bobista :) Eläimet ovat juuri siitä ihania ystäviä, että ne pitävät puoliasi myös silloin kun kukaan ihminen ei.

Kirja on mielenkiintoinen ja sydäntä lämmittävä lukukokemus ja tarinalla on onnellinen loppu. Suosittelen lukemaan :) Kirjaa ja tarinaa on myös jatkettu seuraavaan kirjaan. Luulenpa, että luen senkin jossakin vaiheessa :)


keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kevyesti kipsissä (Veera Vaahtera 2016)

"Lotta on lukutoukka, joka on luonut elämälleen täydelliset puitteet: hän on sinkku ja töissä kirjastossa. Lukemista eivät pääse häiritsemään edes ihmissuhdesotkut, sillä Lotan sosiaalinen kanssakäyminen rajoittuu siskon yllätysvierailuihin ja vahtimestarikollegan satunnaisiin murahteluihin.
Kaikki muuttuu kun Lotta kävelee kirja kädessä auton alle ja yläkerran mummo unohtaa hanan valumaan. Käynnistyy ketjureaktio, joka häätää Lotan kodistaan ja saa hänet hiljalleen oivaltamaan, että myös oikeilla ihmisillä - ei vain romaanihenkilöillä - voi olla toisilleen jotain tarjottavaa.
Edessä kuitenkin on uusi ongelma: valitako rinnalle sielunkumppaniksi mainostettu Jiri, jonka kanssa voi uppoutua kirjojen maailmaan, vai sosiaalinen Olle, jonka seurassa joutuu jatkuvasti epämukavuusalueelle."




Ensiksi ajattelin, että tästä tulisi kirja Helmet-lukuhaasteen kohtaan 21. kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi. Oletin näin, koska kirja on niin eri luokkaa, kuin ne mitä yleensä luen ja en ole tottunut lukemaan ns. hömppäkirjallisuutta.  Osoittautui, että olin väärässä ja että lukemisen jälkeen en voisi enää laittaa kirjaa siiihen kohtaan haasteeseen. Tämä oli juuri sellaista hömppää, mitä lomalla kannattaakin lukea. Tämä kirja onneksi sopii moneen muuhunkin haasteen kohtaan. 

Samaistuin joiltakin osin Lottaan, joka on yksin viihtyvä lukija, introvertti, joka voi kävellä auton alle kirjaa lukiessa. Se on todellakin jotain, mitä minulle voisi sattua :) Lisäksi oli mukavaa lukea tutuista ongelmista kirjallisuuden suhteen: lukeakko huono kirja loppuun vai lopettaa kesken? Itse kannatan yleensä kirjan kesken lopettamista (toisin kuin Lotta), koska lukemisen on tarkoitus olla mukava harrastus. Toisaalta olen lukenut niin huonoja kirjoja todella vähän. 

Kirjassa on monipuoliset henkilöt ja pidin siitä, että kirjassa on naispari.
Henkilöt ovat myös aidon tuntuisia, eivät liian täydellisä vaan jokaisella on omat ongelmansa. 
Mielestäni oli myös hyvä, että Lotan lukemista on tuotu mukaan kirjaan niin paljon, että tarinan ohella kerrottiin myös Lotan kirjan henkilöiden elämästä eli siitä, mitä Lotta milloinkin luki. 

Rakastan draamasarjoja, joten kirjan ihmissuhdesolmut sopivat täydellisesti pimeneviin lomailtoihin tv:n katselun sijasta, ja kirjan lukemiseen ei kauaa vierähtänyt! 
Ehkäpä lainaan vielä jonkin muunkin Vaahteran kirjan, kunhan saan jotain muuta luettua välissä :)

lauantai 17. helmikuuta 2018

Kemisti (Stephenie Meyer 2017)

Kemisti kertoo "Alex" salanimeä käyttävästä entisestä CIA:n työntekijästä. Kemistin työssään Alex on tottunut kiduttamaan terroristeja ja muita suuren luokan rikollisia saadakseen heiltä tietoa, joita he eivät ole muuten valmiita luovuttamaan.
Alex on jo pitkään kulkenut varpaillaan, käyttänyt valeidentiteettiä ja pitänyt orjallisesti huolta tarkoista turvatoimista. Yöllä ei voi nukkua ilman kaasunaamaria, koska huoneeseen on viritetty kaasua vapauttava ansa ja perusvarustukseen kuuluvat myös erilaiset myrkkysormukset. Alex on yritetty päästää päiviltä jo liian monta kertaa työhistoriansa takia. Aleksin ainoa päämäärä on jatkaa kulkemista piilossa vanhoilta työtovereiltaan ja pysyä hengissä.
Kaikki kuitenkin muuttuu keikalla, jossa Alexin tehtävä on saada tietoja mieheltä, joka on ollut mukana levittämässä koko ihmiskunnan vaarantavaa sairautta. Keikalla Alex tutustuu kahteen veljekseen ja kun he huomaavat, että kuvio on vielä suurempi, kuin kaikki ovat luulleet alkaa tapahtua toden teolla. Matkaan mahtuu monta pakoa ja läheltäpiti tilanneta ja tietysti myös romanssi.

Olen lukenut Stephenie Meyeriltä aikaisemmin Twilightit ja Vieraan, enkä enää edes muistanut, miten ihanaa on uppoutua hänen kirjojensa maailmaan. Niissä on jotain maagista. Olin siis onnellinen uppoutuessani tähän erittäin Stephenie Meyermäiseen, mutta kuitenkin niin erilaiseen tarinaan.

Tämä kirja on täysin eri luokkaa, kuin aikaisemmissa kirjoissa tutuiksi tulleet vampyyrit ja maapallon valtaavat muukalaiset. Kemisti kertoo tarinan erikoisesta näkökulmasta, siitä, millaista on työskennellä ihmisten parissa ja kiduttaa heitä. Se kertoo epätoivoisesta pakenemisesta ja valtiolle työskennelleen kemistin nykyisestä kylmästä ja ystävättömästä elämästä.
Rakastuin Kemistin henkilöihin, kuten aikaisempiinkin Meyerin luomiin omaperäisiin henkilöihin. He tuntuvat niin todellisilta.

Kirjan eteen on varmasti tehty valtava määrä työtä ja taustatietojen selvittelyä. Meyer osaa kertoa uskottavasti niin aseista, kuin kemiallisista aineista ja suojelevista koiristakin.

Huomasin kirjassa paljon samanlaisia piirteitä, kuin Twilightissa ja sitä toi esiin erityisesti vielä se, että äänikirjan lukija Leena Pöysti, on sama kuin vampyyri-sarjassa. Kuintenkin voin suositella kirjaa myös niille, jotka eivät ole pitäneet Twilightista, koska Kemisti kertoo kuitenkin täysin erilaisista asioista ja henkilöistä.

Tämä on ensimmäinen kirja, jonka olen kuunnellut e-äänikirjana ja myös ensimmäinen e-kirja, jonka olen ikinä lainannut. Olen tyyytyväinen, että olen heti tämän vuoden alkuun ehtinyt kuunnella näin paljon äänikirjoja, yhteensä kaksi, mikä on kuitenkin saman verran kuin viime vuonna kuuntelin yhteensä! Jotkut eivät pysty keskittymään äänikirjojen kuunteluun samalla kun tekevät jotain muuta, mutta minusta on mahtavaa kuunnella äänikirjaa ja koota samalla vaikkapa palapeliä, niinkuin tämän kirjan kanssa tein.

 Nautin joka hetkestä sen 17 ja puolen tunnin aikana, jonka kirja kesti. Suosittelen ehdottomasti!!


Kuparisydän (Leena Lehtolainen 2007)

"Arpikylä on Maria Kallion lapsuuden kotipaikka, hiljentynyt kaivoskaupunki Pohjois-Karjalassa. Maria on palannut sinne viettämään leppoisaa maalaiselämää nimismiehen kesäsijaisena. Mutta rauhan rikkoo ensin vanha rakkaus Johnny, sitten kaivostornin juurelta löytyvä ruumis. Työnnettiinkö kuvataiteilija Meritta Flöjt alas tornista?
Rikos sotkee niin keihäänheittäjä Kaisa Miettisen kultamitalijahdin kuin ekonomi Seppo Kivisen liiketoimet. Juttu vie Marian tornin huipulta kaivoskuilujen uumeniin, strippikapakasta koulukavereiden salaisuuksiin. Ja pian Marian korvissa killuu samanlainen kuparisydän, kuin murhatulla naisellakin..."

Tällainen vielä tuli lukumaratonin aikana luettua :) Tämä on seuraava Maria Kallio dekkari, jonka kuuntelin taas äänikirjana oikeastaan heti edellisen osan jälkeen.

Olen vältellyt tämän tekstin kirjoittamista, koska en todellakaan tiedä, mitä tästä kirjoittaisin. Luulen, että minun olisi helpompaa kirjoittaa sarjasta suurempana kokonaisuutena, kuin yksittäisistä osista.
Sanoisin, että minulle tämä osa oli ihan mukavaa kuunneltavaa huonetta siivotessa tai muita askareita hoitaessa, mutta ei mitään sen kummempaa, koska olen nyt lukenut enemmän dekkareita, kuin yleensä. Nämä ovat kaikki olleet jotenkin niin saman tyylisiä, että on vaikeaa keksiä uutta kirjoitettavaa.

Ehkäpä kirjoitan vielä näistä lisää, jos saan seuraavia osia kuunneltua. Halusin kuitenkin, että tästäkin jää edes lyhyt teksti blogiin, että muistan sen kuunnelleeni :)

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Lapsen sydän (Tess Gerritsen 1996)

"Arvostetun sairaalan kulissien takana kirurgit käyvät kauppaa ihmishengillä... Koskettavan todenmakuinen trilleri katulapsista kansaivälisen elinkaupan uhreina.

Apulaislääkäri Abby DiMatteo on rehkinyt ympäripyöreitä päiviä saadakseen kirurgin paikan; nyt tarjolla on pääsy arvovaltaiseen elinsiirtoryhmään. Mutta kun auto-onnettomuuden uhrin sydäntä ollaan siirtämässä ohi jonon rikkaalle yksityispotilaalle, Abby tekee päätöksen, joka uhkaa tuhota koko lupaavan uran: hän antaa sydämen kuolemaisillaan olevalle teini-ikäiselle pojalle.

Abbyn helpotukseksi upporikkaan Victor Vossin vaimolle löytyy nopeasti uusi sydän. Luovuttajasta ei kuitenkaan löydy mitään tietoja. Keneltä Nina Voss sai sydämensä?
Samaan aikaan Riikasta matkaa laiva kohti Amerikkaa mukanaan joukko katulapsia, joille on luvattu uusi koti valtameren takaa. Haluaako joku todella aboptoida minut, yksikätisen pojan, miettii yksitoistavuotias Jakov. Entä miksi alukselle laskeutuu useana yönä helikopteri, ja aamulla joku lapsista on kadonnut? Onko perheillä niin kiire saada lapsi luokseen?
Abby huomaa elinsiirtoihin liittyviä outoja kuolemantapauksia ja äkkirikastumisia. Kaikki eivät kuitenkaan pidä hänen paljastuksistaan. Joku on päättänyt antaa opetuksen - ja tehdä sen kauheimmalla mahdollisella tavalla."


Tällä teoksella alkoi joululomalla pidetty lukumaraton! Olin aloittanut kirjaa kylläkin jo aikaisemmin, mutta en ollut ehtinyt lukemaan sitä loppuun.

Tämä on sellainen kirja, jonka aloittamiselle kannattaa varata aikaa. Jos ei ehdi ensimmäisellä lukukerralla päästä vielä selville siitä, mistä on kyse, joutuu todennäköisesti aloittamaan alusta. Minulle meinasi käydä niin. Alussa kirjassa siis vaihtuu kertoja ja paikka jokaisen luvun välein ja vielä useammin. Minulla kesti hetken ennenkuin pääsin kirjan siihen vaiheeseen, että aloin ymmärtää miten kaikkii liittyy kaikkeen. Kun oli kerran päässyt mukaan, loppukirja oli helppoa lukea.

Kirjan takakansiteksti on aika kattava, joten en ala selittää juonta sen kummemmin. Tämä on siis toinen kirja, jonka luin Gerritseniltä ja tämä oli kyllä hyvin erilainen. Lukiessa ei tullut tylsää ja kirja sopi hyvin maratonin aloitus kirjaksi mysteereineen, sisäelimineen, rikoksineen ja ihmissuhdedraamoineen. Siinä tapahtuu jatkuvasti jotain jännittävää. 
Kirjan kuvailu on sellaista, että kirjaa on helppoa ja miellyttävää lukea. Sairaala tapahtumapaikkana ja kirjan aihe sekä juurikin se kuvailu toivat mieleeni Michael Palmerin Armon enkelit, jonka luin pari vuotta sitten.

Kirjan aihe on aivan järkyttävä ja oli kamalaa miettiä lapsia laivassa ja sitä miten he ovat siellä vain päätyäkseen paloiteltavaksi siksi, että rikkaan miehen vaimo saisi sydämen. Lapsen näkökulma aiheeseen teki siitä vielä sydäntä särkevämmän. Vaikka kirja on jo aika vanha, suosittelen silti kaikkia ehdottomasti lukemaan.