Taivaslaulu (Pauliina Rauhala 2013)

"Kertomus kohtuullisista miehistä ja naisista.
Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarinan. Heti kun käsi löytää käden, he näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat seitsemänkymmentä varvasta.
9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa, mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi. Seuroissa naiset katsovat ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti."

Tämän kirjan luin koulua varten jokin aika sitten :)

Usko on tässä teoksessa keskeisessä osassa. Siitä kuitenkin esitetään aika ankea puoli, kun kirjan päähenkilöt hukkuvat töihin ja saavat tiedon uudesta lapsesta keskimäärin neljä kuukautta sen jälkeen, kun edellinen lapsi on syntynyt. Kun Vilja saa tietää olevansa taas raskaana, hän masentuu pahasti. Teoksessa ovat siis vahvasti vastakkain uskonto ja henkilöiden oma jaksaminen. Vastakkain ovat myös menneisyys ja nykyisyys, henkilöiden toiveet ja unelmat ja miten ne ovat matkan varrella toteutuneet tai jääneet toteutumatta. Joissakin luvuissa on tuotu myös lasten näkökulmaa aiheeseen: kavereiden mielipiteitä omaan uskoon, lasten pelkoja ja toiveita ja uskon hyviä ja huonoja puolia. Juuri siitä pidin varmaankin kirjassa eniten: se pisti ajattelemaan ja esitti monia näkökulmia asioista. 

Teoksen maailmassa olisi vaikeaa olla kumpi vain mies tai nainen. Kuitenkin vielä vaikeampaa olisi olla nainen, jonka täytyisi heti synnytyksen jälkeen tulla uudelleen raskaaksi ja huolehtia sekä vauvoista, että vanhemmista lapsista. Kirjan toinen päähenkilö Vilja kokee olevansa huonompi kuin muut äidit ja uskovaiset, koska ei jaksa hoitaa kotia ja lapsia sekä uskonnollisia velvollisuuksia yksin.  Lestadiolaisuudessa naisen paikka on kotona lasten kanssa ja uskoon liittyy sääntöjä ja jokaisella on oma roolinsa, jossa on pysyttävä. Myös yhteiskunta luo paineita ja suku ei ole samalla lailla auttamassa kuin ennen.

Kirja on vahvasti elämän puolella. Siinä kuvataan, miten myös uskovainen voi väsyä osaansa ja miten silloin pitää ajatella omaa jaksamistaan ja että toiset voivat arvostella, mutta jokaisella on lupa uskoa tavallaan. 

Pidin kirjasta paljon. Se on melko nopealukuinen, antaa ajateltavaa ja sen kuvailussa on jotain mukaansatempaavaa. Suosittelen :)