Siljan barbileikeissä Tähkäpää on saanut happoa kasvoilleen. Pikkuveli, joka ei syntynytkään, puhuu Santulle jukurttipurkkipuhelimessa. Isä katoaa omille teilleen, jättää lapset yksin vaikka äiti on yötöissä ja sairaalassa sitten, kun ei enää jaksa. Mummi toivoo, että ukki jo kuolisi, kun sen oma elämä on jäänyt elämättä, ja kokee ihmeen rypyttäessään riisipiirakoita."
Taas kävi niinkuin yleensä, että kirjoitan tätä todella kauan kirjan lukemisen jälkeen. Muistaakseni luin tämän yhden päivän aikana, eli kirja oli aika nopealukuinen. Tämä on ensimmäinen kirja, jonka luin Nuorta Aleksista varten.
Me täytytään valosta kertoo vaikeista asioista. Kertoja vaihtuu välissä: välillä kerrotaan lasten näkökulmasta, välillä aikuisten. Erityisesti lasten suhtautuminen vaikeisiin asioihin on kuvattu kirjassa erittäin vaikuttavasti, koskettavasti ja todentuntuisesti. Isän kylmyys ja etäisyys ja paha tuuli, yökastelut, mahan tyhjä aukko ja happokasvoinen Tähkäpää, yksinäisyys. Äidin mahasta pois pudonnut pikkuveli. Mistä hänet voisi taas löytää?
s. 134
"Hyvää yötä, kauniita unia, oman kullan kuvia, dinosauruksen munia. Siunaa äitiä isää SIljaa mua mummia ukkia Pirkeä Merviä. Ja Sorjaa ja kaikkia ihmisiä. Estä meteoriittipommitus, maapallon pimennys, kylmennys ja sukupuutto. Anna mun löytää dinon luu. Anna että jättiläisten aika voi tulla takaisin ja pienet niinkuin sudenkorennot ja tuhatjalkaiset ja pikku pikku veli voi kasvaa oikeisiin kokoihinsa, eikä kenenkään tarvitse olla piilossa ja leikkiä näkymätöntä. Siivilläsi meitä peitä, älä meitä koskaan heitä. Jos sijainen ei nousisi taivaaseen ota luoksesi. Yy kaa koo nee vii kuu see kasi ysi kymppi, riit, tiks lukkoon, avaimet taivaaseen. Aamen."
Nopealukuinen, koskettava, kaunis. Toivon löytäminen epätoivosta. Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti