sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 yhteenveto!

Vuosi alkaa olla lopullaan ja on aika kirjoittaa hieman tänä vuonna luetuista kirjoista! :)
Luin tänä vuonna 20 kirjaa, mikä on 3 enemmän kuin viime vuonna. En ole ihan tyytyväinen, mutta toisaalta vuosi on ollut täynnä kaikenlaista muutakin ja aikaa lukemiselle ei ole kamalasti varsinkaan kouluaikoina ollut.

Halusin hetken pohtia tänä vuonna lukemaani. Kaikki kirjat, joita olen tänä vuonna lukenut, ovat olleet hyviä. Olen kuunnellut vuoden aikana 2 äänikirjaa ja lukenut 2 novellikokoelmaa, 2 tositapahtumiin perustuvaa kirjaa ja 2 elämäkertaa, sekä 12 romaania.
Tekstit niistä voi käydä katsomassa blogista vuoden 2017 kohdalta. Kahdesta kirjasta on jäänyt syystä tai toisesta kirjoittamatta.

Vuonna 2017 lukemistani kirjoista 5 parhaiten mieleen jäänyttä ovat Laila Hirvisaaren Hiljaisuus, Tiina Raevaaran Korppinaiset, Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin, Marianne Käckon Tapa minut, äiti sekä A. J. Jacobsin Raamatullinen vuosi. Näistä jokaisesta olen kirjoittanut myös oman tekstin, jonka voi käydä lukemassa.
Lyhyesti voisin kuitenkin vielä kirjoittaa, miksi juuri nämä kirjat.

 Raamatullinen vuosi ei välttämättä olisi ollut ensimmäinen kirja, johon olisin itse tarttunut tänä vuonna, vaan se oli koulua varten. Se oli kuitenkin hyvin mielenkiintoinen ja ajattelemaan pistävä teos. Hurjaa, miten joku päättää viettää koko vuoden Raamattua kirjamellisesti seuraten, vaikka se on mahdotonta.
Tapa minut, äiti sai myös ajattelemaan ja se on hyvin aito ja todellisuuden mukainen, koska se kertoo tositapahtumista. Hurja tarina, jolla onneksi on onnellinen loppu.
Kingin Tervetuloa Joylandiin oli ensimmäinen teos johon tutustuin tänä vuonna. Tiedän, että se ei ole mitenkään tyypillistä Kingiä, mutta mielestäni se oli mukavaa kuunneltavaa äänikirjana ja antoi mukavaa ajanvietettä joululomalle. Pidin kerronnasta, henkilöistä ja kesäisestä tarinasta, jotka kirjasta löytyvät :)
Sitten Korppinaiset. Nautin lukemisesta todella paljon ja luin kirjan todella äkkiä. Pidin erityisesti kirjan kauhuelementeistä, henkilöiden erikoisuudesta ja juonesta joka on jotenkin ainutlaatuinen. Kävin lainaamassa myös kaksi muuta Tiina Raevaaran kirjaa, katsotaan milloin ehdin lukea ne!
Viimeiseksi vielä Laila Hirvisaaren Hiljaisuus. Myös sen luin hyvin hyvin nopeasti ja jäin lukemiseen koukkuun. Löysin itseni kirjan pienestä päähenkilöstä ja itkin kirjan loputtua, mikä ei todellakaan ole minulle tyypillistä.

Ensi vuodelle minulla on aika kunnianhimoiset tavoitteet lukuprojektissa, sillä aion osallistua Helmet-lukuhaasteeseen ja siinä on 50 kohtaa. Se tarkoittaa 30 kirjaa enemmän kuin tänä vuonna! Kuulostaa hurjalta, mutta aion silti yrittää. Minulla on pitkä lista kirjoja, joita olen halunnut jo pitkään lukea, mutta jostakin syystä en ole vain ehtinyt tai jaksanut vielä. Sellaisia ovat esimerkiksi Stephen Kingin Hohto ja Se, Markus Zusakin Kirjavaras, John Greenin Kilpikonnan kuorella, Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo ja Gerald Greenin Polttouhrit. Myös uusin Harry Potter ja Taru sormusten herrasta ovat vielä lukematta.

 Hyvää ja kirjaisaa tulevaa vuotta kaikille! Päivitän blogin seuraavan kerran yöllä, kun vuosi alkaa. Aiomme aloittaa kirjaisan vuoden heti kun se alkaa lukemalla 24 tunnin aikana niin paljon kuin
pystyy ja jaksaa :) Siitä lisää sitten seuraavassa tekstissä!


2 kommenttia:

  1. Nämä vuosipäivitykset luetuista kirjoista on kyllä mukavaa luettavaa :) Itsekin taidan kirjoittaa jotain luetuista kirjoista tänään blogiini. Oikein hyvvää ja todella kirjaisaa Uutta Vuotta 2018!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että joku lukee näitä mun tekstejä ja tykkääkin vielä :) Kiitos!Täytyypä käydä lukemassa sunkin luetuista kirjoista! Mukavaa Uutta Vuotta! :)

    VastaaPoista