keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Raamatullinen vuosi (A.J.Jacobs 2007)

Tämä on toinen kirja, jonka luin kouluun. Alkuun ajattelin, että ei tule mitään, melkein 500 sivuinen kirja, jonka nimi on Raamatullinen vuosi ja jolle minulla on korkeintaan muutama viikko lukemisaikaa. Tämä oli siis ennen kuin näin kirjan. Ennakkoluuloisuus ei siis kannata.

Kun kävin lainaamassa kirjan kirjastosta, minulle valkeni, että se kertoo miehestä, joka aikoo perehtyä Raamatun oppeihin ja elää niiden mukaisesti vuoden ajan.
Tässä vaiheessa mielenkiintoni heräsi ihan oikeasti, ja päätin että vaikka aikataulu on tiukka, ehdin lukea kirjan. Kyllä kannatti.

Kirjassa on ihan hurjan paljon samoja asioita, kuin mitä olemme uskonnon tunneilla käyneet, joten ne kertautuivat hyvin kirjaa lukiessa. Esimerkkinä voisin mainita juutalaisuuden juhlat, kosherin ja ylipäätään monenlaiset riitit ja rituaalit, jotka liittyvät juutalaisuuteen. (Ja myös kristinuskoon)

Raamatussa on paljon erittäin outoja käskyjä. Minulle jäivät päällimäiseksi mieleen Raamatullisesta vuodesta esimerkiksi se, miten Jacobs rakensi lehtimajan olohuoneeseensa, muistellakseen vanhoja aikoja ja asui siellä. Lisäksi hän tutki hedelmäpuiden ikiä, koska Raamatussa sanotaan, että alle viiden vuoden ikäisen puun hedelmiä ei saa syödä. Hän ei myöskään aja partaansa vuoteen, pukeutuu valkoisiin vaatteisiin ja kiinnittää niihin tupsuja. Myöskään sekakuiduista tehtyjä vaatteita ei saa käyttää. Hän kutsuu itselleen asiantuntian tarkistamaan omia vaatteitaan.

Kirja ei todellakaan ollut tylsä. Oli erittäin mielenkiintoista seurata Jacobsin matkaa. Hän muuttui niin paljon vuoden aikana. Alussa esimerkiksi rukoileminen tuotti hänelle ongelmia, mutta loppujen lopuksi siitä kehittyi hänelle ihan luonnollinen tapa. Tottakai on mahdotonta seurata niin monia sääntöjä yhtä aikaa, mutta Jacobs suhtautui projektiinsa vakavasti ja kehitystäkin tulee vuoden aikana hurjasti. Jacobs keskittyi paljon esimerkiksi valehtelun lopettamiseen, ja loppuvuonna se sujui jo helpommin.

Minusta on uskomatonta miten paljon Jacobs panosti projektiinsa ja miten paljon hän näki vaivaa sen eteen. Hän teki monia matkoja projektinsa takia, esimerkiksi Jerusalemiin, levottomuuksista huolimatta.  Hänellä oli myös paljon ihmisiä ympärillään, joilta hän kysyi neuvoa yrittäessään noudattaa Raamattua kirjaimellisesti. Hän luki Raamattua useaan otteeseen ja tutustui erilaisiin versioihin, sekä Raamatun tulkinta oppaisiin. Projektiin kului varmasti myös paljon rahaa matkojen ja muiden takia.

Tärkeä piirre kirjassa on myös huumori ja Jacobs osaa kirjoittaa erittäin mielenkiintoisesti ja käyttää hienosti huumoria kirjoituksessaan.

Vielä yksi asia, jonka haluasin kirjasta mainita on, että se saa ihan huomaamattakin ajattelemaan eettisiä asioita. Jacobsin vaimo saa raamatullisen vuoden aikana kaksoset ja Jacobs pohtii esimerkiksi keinohedelmöitystä raamatullisen tietämyksensä valossa ja samoin myös aborttia ja poikien ympärileikkausta.

Mielestäni Raamatullinen vuosi on hyvä kokonaisuus ja se saa pohtimaan omia mielipiteitä, omaa uskoa, omaa käyttäytymistä ja monia muita uskontoon liittyviä asioita. Se tuo raamattuun uusia näkökulmia ja saa miettimään suuria käskyjä ja pieniä käskyjä ja käskyihin liittyviä ristiriitoja.

Suosittelen kirjaa teille, jotka haluatte lukea mielenkiintoisia teoksia, koska sellainen tämä ehdottomasti minun mielestäni on. Nimen perusteella kirja saattaa alkuun kuulostaa tylsältä ja vaikka itsekin alussa ajattelin niin, luin kirjan loppujen lopuksi muutamassa päivässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti