Edellinen asukas (J.P. Delaney 2017)

Tämä on toinen kirja, jonka sain kuunneltua BookBeatistä.
Kirjan alkuasetelma vaikutti sopivan karmivalta syksyn pimeneviin iltoihin.

Kuvittele moderni talo, joka on täydellinen arkkitehtuurin huipentuma, ja jossa on käytössäsi valtavasti uudenlaista teknologiaa. Lisäksi pääset taloon asumaan halvalla, vaikka se on valtavan kokoinen. Sopimukseen kuitenkin sisältyy hurja määrä outoja ehtoja ja sääntöjä, joita sinun tulee noudattaa.
Ennen kuin taloon voi muuttaa, on tehtävä pitkä lista erilaisia asioita, täyttää kyselyitä ja käydä haastattelussa. Jos arkkitehti valitsee sinut, saat muuttaa taloon.

Jane tulee valituksi ja muuttaa tähän valkoisuutta ja puhtautta huokuvaan rauhalliseen taloon. Mikä olisikaan parempi paikka surra omaa järkyttävää menetystään? Pikkuhiljaa Janelle alkaa kuitenkin valjeta asioita, jotka karmivat selkäpiitä. Kuka oli talossa häntä ennen asunut tyttö, Emma, ja mitä hänelle tapahtui? Ja miksi juuri heidät on valittu taloon asumaan?

Olen tyytyväinen siitä, että sain vihdoin kuunneltua äänikirjan, jonka on lukenut joku muu, kuin Leena Pöysti! Mielestäni Maruska Verona sopi tämän äänikirjan lukijaksi täydellisesti ja totuin hänen ääneensä nopeasti.

"23. Uhraisitko itsesi, jos voisit sillä pelastaa kymmenen viatonta ihmistä? 24. Entä kymmenentuhatta vierasta ihmistä?"

Sitten itse kirjasta. Odotin, että se olisi ollut enemmän sellainen, minkälaisen kuvan siitä sain lukiessani kuvausta ja muiden kirjoittamia blogitekstejä. Itse en kuitenkaan kokenut kirjaa kovin jännittäväksi ja varsinkin loppuratkaisu oli pienoinen pettymys. Psykologista trilleriä lukiessani haluaisin yllättyä tai kauhistua tai mitä tahansa siltä väliltä, mutta sitä tämä kirja ei valitettavasti minun kohdallani tehnyt. Mielestäni kirjan asetelmassa olisi ollut potentiaalia parempaan. Sinänsä kirja oli hyvä ja ihan mielenkiintoisesti rajattu ja pidin siitä, miten ensin kerrottiin ennen osioissa Emman elämästä ja nyt osioissa Janen elämästä ja siitä, että jokaisen luvun yhteydessä esiteltiin jokin taloon liittyvä sääntö tai kysymys. Jotakin jäi kuitenkin kirjasta puuttumaan.
Älä käsitä väärin, nautin kyllä kirjan kuuntelemisesta, mutta olisin odottanut, että se olisi ollut jotenkin mieleenpainuvampi tai karmivampi. Annoin kirjalle BookBeatin arvioinnissa 3/5 tähteä.

"Ei pyykkinaruja. Ei roskakoreja. Tupakointi on kielletty. Ei lasialusia eikä tabletteja. Ei koristetyynyjä eikä pikkuesineitä, ei osista koottavia huonekaluja-"

Tämä talo ei sopisi minulle, koska kieltolistalla ovat myös Ikean huonekalut ja KIRJAT ;)

Tästä kirjasta saisi varmasti tehtyä hienon elokuvan. Ehkäpä siitä vielä tehdään. Tämä oli nyt kolmas psykologinen trilleri, jonka kuuntelin muutaman kuukauden sisällä. Ne ovat kaiketi tulleet jäädäkseen :) Helmet lukuhaasteen tilanne on tällä hetkellä 21/50 eli sen kanssa saa vielä tehdä töitä, jos meinaa ehtiä!

Viikonlopun lukuprojekti :)

Olen ollut koulun alkamisesta asti hautautuneena läksyihin ja koulutehtäviin, esseisiin, referaatteihin ja muihin hommiin ja kirjojen lukemiselle tai kuuntelemiselle ei ole riittänyt aikaa, jaksamista eikä energiaa. Nyt on kuitenkin syksyn yo-kirjoitukset paketissa ja ensimmäinen ajatus luonnollisesti oli että nyt ehkä jaksaisi lukea ja kuunnella taas jotakin.

Viime vuonna ehdin lukea 20 kirjaa, jos en ihan väärin muista. Tänä vuonna tavaoite oli tuplasti enemmän Helmetin lukuhaasteen myötä. Tällä hetkellä luettuja kirjoja on kaiketi 18 ja lisäksi Outolinnun uudelleen lukeminen on hyvällä mallilla. En usko että mitenkään saan enää luettua tarpeeksi kirjoja haasteeseen, mutta aina voi yrittää :) Lisäksi en ole ehtinyt päivittää blogiin niitä kirjoja joita olen lukenut kesän lopussa ja jo aiemminkin. Koitan saada ne tänne jossakin vaiheessa.

Myrskyinen sää ja kurkkukipu ovat kaksi loistavaa syytä omistautua lukemiselle sen lisäksi että nyt on aika irrottautua kouluhommista hetkeksi. Myös eilen ladattu BookBeat innostaa! En yhtään tiedä jaksanko oikeasti lukea kauaa, mutta ajatus lukumaraton tyyppisestä viikonlopusta innostaa sen verran, että aloin kirjoittaa tätä tekstiä ja suunnittelemaan asiaa. Koska ajatus tuli näin pian, en ole mitenkään valmistautunut asiaan. Siksi tästä tulee erilainen maraton kuin se jonka järjestimme 1.1.2018. Voi olla että en jaksakkaan lukea kauaa ja varmasti tulen pitämään taukoja ja katsomaan telkkaria illalla sekä nukkumaan kunnon yöunet enkä käytä koko vuorokautta lukemiseen, eikä minulla ole mitään tavoitetta mitä kaikkea pitäisi ehtiä lukemaan. En myöskään aio aloittaa puolilta öin vaan todennäköisesti nyt iltapäivällä jo. Eli tämä ei ole yhtä kunnianhimoinen maraton kuin se aikaisempi, vaan hauska viikonlopun rentoutumiskeino! Ei paineita.

Voisin käydä keräämässä kirjoja joita haluaisin lukea ja palata asiaan kun olen valmis aloittamaan! Ajattelin että ehdin kuunnellessani tekemään palapelin loppuun ja siivoamaan huoneen ja hoitamaan muita asioita! Siksi kuunteleminen on kätevää! :)

Pienistä teknisistä ongelmista huolimatta sain kirjakuvan ladattua. En siis todellakaan aio lukea noita kaikkia vaan tämä on niin sanottu inspiraatiopino, johon napsin kirjahyllyistä fiilispohjalta kirjoja joita ehkä haluaisin lukea. Lisaksi kuten sanottu myös BookBeat on käytössä, joten kuuntelen varmasti sieltä jotain.

Tällä hetkellä BookBeatissa on menossa Renée Knightin Kenenkään ei pitänyt tietää, josta kuuntelin eilen 11%. Kirjassa on 216 sivua ja se kestää 9h ja 23 min. 8 tuntia ja 21 minuuttia jäljellä.
Lisäksi huomasin, että Kingin Uinu, uinu, lemmikkini löytyy sieltä myös, eli sitä voisi vuorotellen vaikkapa lukea ja kuunnella. BookBeat hyllyssäni on monia muitakin kirjoja, mutta palaan niihin siinä tapauksessa, jos päädyn lukemaan jonkun niistä. Outolinnussa olen menossa sivulla 258 eli todennäköisesti ainakin sen saan luettua.

Aloitus klo. 15.00
Klo 15.00 olisi hyvä aika aloitta, joten miksipä ei :) Taidan laittaa napit korviin ja lähteä koiran ja Renée Kinightin kanssa ulos. En ole ennen lenkillä kuunnellutkaan yleensä äänikirjoja, joten tästä on hyvä aloittaa! Edistymistä voi seurata jälleen täältä huomiseen asti :) Kirjaisaa viikonloppua kaikille!


Klo. 17.00
Kuuntelin tunnin äänikirjaa lenkillä ollessani. Sen jälkeen aloin lukea Heli Laaksosen Peippo vei runokirjaa, koska haasteesta puuttuu vielä kotimainen runokirja. Aloitin myös Tess Gerritsenin Kirurgia, joka menee kohtaan perheenjäsenen sinulle valitsema kirja. Sain sitä luettua 30 sivua. (Kyllä, luen aina montaa kirjaa yhtä aikaa ;))

Tähän mennessä luettuja sivuja on:
Peippo vei: 16
Kirurgi: 30
Kenenkään ei pitänyt tietää: 22
Yhteensä: 68 sivua

Klo. 20.20
Tässä viimeisen kolmen ja puolen tunnin aikana olen kuunnellut äänikirjaa eteenpäin. Kävin tunnin lenkillä ensin yksikseni ja sitten tein vielä koiran kanssa toisen lenkin. Laitoin juuri iltapalaa ja nyt odotan sen valmistumista. Katson varmasti illalla hetken aikaa myös telkkaria, kuten mainitsin aiemmin, mutta jatkan sen jälkeen lukemista sen verran kuin jaksan.
Tässä välissä kuuntelin siis kirjasta Kenenkään ei pitänyt tietää omien laskujeni mukaan 54 sivua. Olen tällä hetkellä kuunnellut 46%. Kirjassa keskitytään paljon taustan luomiseen ja se etenee juonen kannalta aika hitaasti, mikä voi olla todella hyvä asia tai todella huono asia. Toivon todella että yllätyn lopussa! Kuunteleminen ei silti ole käynyt pitkästyttäväksi :)

Maratoniin tähän mennessä luetut sivut yhteensä: 122
Sivumäärä ei ole päätähuimaava, mutta rakastan äänikirjan kuuntelua, vaikka se on hitaampaa kuin itse lukeminen.

Klo. 23.20
En ole viimeisen kolmen tunnin aikana paljoa ehtinyt lukemaan. Kuuntelin ehkä vielä vartin verran äänikirjaa ja luin Kirurgia hieman eteenpäin ja sitten katsoin yhtä telkkarisarjaa tunnin verran.
Tämä saa olla tämän illan viimeinen päivitys ja palaan asiaan aamulla kun olen nukkunut kunnolla :) Voi olla että yritän hetken vielä lukea kirurgia. Hyvää yötä!

Klo. 10.15
Illalla luin vielä jonkin aikaa Kirurgia. Nyt olen ollut hereillä puoli yhdeksästä ja kuunnellut puoli tunti äänikirjaan, sekä lukenut jonkin matkaa Kirurgia. Olen sivulla 114. En varmaankaan ehdi lukea yhtään kokonaista kirjaa maratonin aikana, mutta ainakin minulla on tällä hetkellä neljä kirjaa hyvässä vauhdissa ja tiedän että saan ne nopeasti luettua loppuun. Äänikirjan kuuntelussa meni kauemmin aikaa kuin olisin ajatellut.

Klo 12.20
Kirurgin puoliväli. Olen lukenut siitä tällä hetkellä 170 sivua.

Tällähetkellä kokonaissivumäärä näyttää siis tältä:
Peippo vei: 16
Kirurgi: 170
Kenenkään ei pitänyt tietää: 97
Yhteensä luettuja sivuja: 283

Klo 15.00
24 tuntia on kulunut ja on aika päättää lukumaraton. Tässä välissä olen lukenut runoja ja Kirurgia ja kuunnellut äänikirjaa, saamatta kuitenkaan mitään niistä valmiiksi. Toisaalta se voi olla myös hyvä asia, koska niihin on nyt helppo palata, koska enää loppuratkaisut ovat lukematta. Voi olla että luen niitä vielä tänään loppuun.
Kirjoitan jokaisesta kirjasta vielä oman tekstin ja koitan saada myös aikaisemmin lukemistani kirjoista tekstit kirjoitettua. Lyhyesti kirjoista voisi sanoa, että Kirurgi on paras ja hermoja raastavan jännittävä! Runoista en niinkään välittänyt ja äänikirja oli ihan viihdyttävää kuunneltavaa. Siitäkin loppuratkaisu on vielä lukematta joten en ole vielä sen kummempaa mielipidettä teoksesta muodostanut.

Maratonista yleisesti voi sanoa, että olen iloinen että toteutin sen! Sain paljon vähemmän luettua kuin viimeksi, mutta tuntuu siltä kuin olisi lomalla kun on ollut aikaa lukea näin kauan! :) Onneksi kohta on syysloma niin ehtii maratoonaamaan uudelleen!

Tässä vielä kerran maratonin luetut sivut:
Peippo vei: 48
Kirurgi: 235
Kenenkään ei pitänyt tietää: 106

Luetut sivut yhteensä: 389

Kiitos kun luit ja hyvää syksyn jatkoa! :)

Tällä tavalla maailma loppuu (Philip Teir 2017)

"Julia, Erik ja lapset Alice ja Anton aikovat viettää koko kesän sukuhuvilalla Maitolahdessa, meren rannalla. Erik ei saa kerrotuksi perheelleen juuri ennen lähtöä päättyneistä yt-neuvotteluista ja niiden ikävästä lopputuloksesta; sen sijaan hän alkaa tehdä tuttavuutta naapurissa asuvaan ekopessimistien yhteisöön, jonka mielestä Maitolahti on oiva paikka odottaa maailmanloppua. Julian pitäisi kirjoittaa toista romaaniaan, mutta menneisyys tuntuu kummittelevan hänelle lapsuudenystävän ilmestyttyä maisemiin. Kesän kuluessa mökkinaapurusten ihmissuhteiden verkko tihenee, ja solmuihin kietoutuvat myös lapset. Elokuussa kukaan ei ole entisellään."

Tällä tavalla maailma loppuu herätti huomiota nimensä takia. Myös maailmanloppu aiheena herätti mielenkiintoni. En kuitenkaan pitänyt kirjasta läheskään niin paljon kuin olin toivonut. 

Kirja kertoo erilaisista ihmisistä ja heidän elämäntilanteista ja ongelmistaan ja siitä miten kukin niihin reagoi. Erik on menettänyt työpaikkansa ja toivoisi olevansa parempi isä, mutta päätyy ryyppäämään sen sijaan, että tekisi asioille mitään. Julia on kirjailija, joka yrittää saada kirjoitettua toista kirjaansa, vaikka ei yhtään tunnu siltä. Anton on pieni poika, joka yrittää selvitä lapsuuden jokapäiväisistä seikkailuista ja kestää murrosikäistä isosiskoa. Alice on teini-ikäinen tyttö, joka yrittää löytää paikkaansa maailmassa ja selvitä kesästä sukuhuvilalla. 
Perheen naapurissa asuu vähintäänkin omalaatuista porukkaa, jotka ovat yhdessä huvilalla odottamassa maailmanloppua. 

s. 260 "Hän eristäytyisi maailmasta ja pysyisi mökissään, kunnes olisi valmis. Valmis mihin? Sitä hän ei oikeastaan tiennyt, mutta hän tiesi tarvitsevansa aikaa. Sitä samaa hän hoki potilailleenkin: aika parantaa haavat. Se oli klisee, mutta sanonnoista tulee kliseitä juuri siksi, että ne ovat totta."

Kirja oli todella nopealukuinen ja se on todennäköisesti ainut syy, miksi jaksoin lukea sen loppuun. Suoraan sanottuna en pitänyt kirjasta oikeastaan yhtään. (Mikä on aika harvinaista.) Tuntui, ettei kirjassa tapahtunut muuta, kuin että eri tavalla onnettomat ja päättämättömät ihmiset haahuilivat pitkin metsää. Myös maailmanloppu teeman käsittely jäi aika ontoksi mielestäni. Alkoholi maistui sekä aikuisille että lapsille. Loppuun oli sentään saatu jotain toimintaa. 
En tiedä. Ehkä toisenlainen lukija voisi pitää kirjasta. Itse en sitä välttämättä kuitenkaan suosittelisi. 

Sandra (Heidi Köngäs 2017)

"Sandra ja Janne ovat saaneet oman torpan, unelmiensa täyttymyksen. Kesken työteliään elämän tulee sota, ja Janne tempaistaan punakaartiin. Sandra jää yksin viiden lapsen kanssa, kuudes rinnan alla tulossa. Edessä on kova, kylmä talvi, tukena vain appivanhemmat Maija ja Mikko. Kaikki ylpeys on nieltävä, jos aikoo leivän syrjässä pysyä. 
Ankaran kevään tapahtumat avautuvat Klaaralle, Sandran tyttärentyttärelle, joka lähes sata vuotta myöhemmin tutkii vanhoja muistiinpanoja. Mennyt on äkkiä läsnä, järkyttävänä."

Klaara on keski-ikäinen näyttelijä, joka on pettynyt töiden vähäisyyteen. Hän yrittää ymmärtää äitiään joka sairautensa pahetessa haluaa vielä kerran vierailla lapsuuden kodissaa, vanhassa hirsitalossa Lepistössä. Vasta äidin kuoleman jälkeen, löytäessään vanhoja päiväkirja merkintöjä, Klaara alkaa ymmärtää äidin toivetta.

Sandra on tottunut olojen kurjuuteen lapsesta asti, jolloin hänet ja sisarukset lähetettiin huutolaisiksi. Hän on tottunut kovaan työhön ja kipuun ja osaa silti nähdä elämän kauneuden. Sandran elämän innostuksen aiheita jokapäiväisen puurtamisen keskellä ovat oma porkkanamaa, oma pieni mökki, aviomies Janne ja omat pojat. Kun sota alkaa, saa Sandra kuitenkin kokea ennenäkemättömän kurjuuden, kuoleman läsnäolon, toivottomuuden ja nälänhädän.

s.69  "Sandra oli kaunis morsian, niin luonnollisen oloinen ja vähään tyytyväinen, ei vaadi mitään, mutta osaa nauttia siitä, minkä saa. Katselin häntä tarkemmin häissä, kun hän oli laittanut hiukset vookille ja kulki kerrankin mustissa, hänellä oli juhlapusero ja pitkä hame, ja vaikka se hame oli viisi vuotta vanha rippikolttu, niin hän näytti yhä sorjalta kuin pajunvitsa. Sandra täyttää vasta marraskuussa kaksikymmentä, hän on minua pari vuotta nuorempi, vaikka ikäeroa voisi luulla isommaksikin. Meidät on kyllä niin eri vesissä pesty, minä olen jo nainen, hän yhä neitonen. Velimiehelle kävi kyllö hyvä tuuri, kun sai Sandran, ihan parhaan sai, kun lauhkean sai." 

Lyyti on Jannen sisko, joka piikana, tosin rikkaampien parissa kuin muut. Hän rakastuu väärään mieheen muiden varoituksista huolimatta, masentuu ja saa myös kokea sodan kurjuuden ja menetykset. 

s. 280 "Muistomerkit olivat joen kahta puolen, kumpikin puoli täynnä omaa totuuttaan, kuin valmiina pitämään kiinni omasta uskostaan, ihan kuin sodassa olisi voittajien ja häviäjien totuus, vaikka vastakkain oli aina kaksi häviötä. Lopultakin jokainen sota on häviö, ihmisyyden häviö. Sodilla oli aina pitkät jäljet, jotka eivät lakanneet koskaan silloin, kun aseet vaikenivat." 

Kirja kertoo vanhoista ajoista. Oman torpan onnesta ja rakkaudesta. Kovasta työnteosta ja omista pienistä lapsista. Kaiken muuttumisesta sodan alkaessa. Kuolemasta ja menetyksestä. Nälästä ja kylmästä. Sisällissodasta. Epätoivosta ja selviytymisestä.

Kirja on todella koskettava ja mielestäni myös lukemieni kotimaisten sotakirjojen parhaimmistossa. Pidin kirjan arkisesta kuvauksesta, miten epätoivoinen ja synkkä voikaan oikeasti ihmisen mieli ja arki olla, kun elää pienten lasten kanssa sodan keskellä. Suosittelen ehdottomasti lukemaan!

Me täytytään valosta (Annastiina Storm 2017)

"Kuka saa päättää, mikä tarina on totta?

Siljan barbileikeissä Tähkäpää on saanut happoa kasvoilleen. Pikkuveli, joka ei syntynytkään, puhuu Santulle jukurttipurkkipuhelimessa. Isä katoaa omille teilleen, jättää lapset yksin vaikka äiti on yötöissä ja sairaalassa sitten, kun ei enää jaksa. Mummi toivoo, että ukki jo kuolisi, kun sen oma elämä on jäänyt elämättä, ja kokee ihmeen rypyttäessään riisipiirakoita."

Taas kävi niinkuin yleensä, että kirjoitan tätä todella kauan kirjan lukemisen jälkeen. Muistaakseni luin tämän yhden päivän aikana, eli kirja oli aika nopealukuinen. Tämä on ensimmäinen kirja, jonka luin Nuorta Aleksista varten. 
Me täytytään valosta kertoo vaikeista asioista. Kertoja vaihtuu välissä: välillä kerrotaan lasten näkökulmasta, välillä aikuisten. Erityisesti lasten suhtautuminen vaikeisiin asioihin on kuvattu kirjassa erittäin vaikuttavasti, koskettavasti ja todentuntuisesti. Isän kylmyys ja etäisyys ja paha tuuli, yökastelut, mahan tyhjä aukko ja happokasvoinen Tähkäpää, yksinäisyys. Äidin mahasta pois pudonnut pikkuveli. Mistä hänet voisi taas löytää?


s. 134
"Hyvää yötä, kauniita unia, oman kullan kuvia, dinosauruksen munia. Siunaa äitiä isää SIljaa mua mummia ukkia Pirkeä Merviä. Ja Sorjaa ja kaikkia ihmisiä. Estä meteoriittipommitus, maapallon pimennys, kylmennys ja sukupuutto. Anna mun löytää dinon luu. Anna että jättiläisten aika voi tulla takaisin ja pienet niinkuin sudenkorennot ja tuhatjalkaiset ja pikku pikku veli voi kasvaa oikeisiin kokoihinsa, eikä kenenkään tarvitse olla piilossa ja leikkiä näkymätöntä. Siivilläsi meitä peitä, älä meitä koskaan heitä. Jos sijainen ei nousisi taivaaseen ota luoksesi. Yy kaa koo nee vii kuu see kasi ysi kymppi, riit, tiks lukkoon, avaimet taivaaseen. Aamen."

Nopealukuinen, koskettava, kaunis. Toivon löytäminen epätoivosta. Suosittelen!

Myrkkykeiso (Eppu Nuotio 2017)

Hejsan! Tästä aloitetaan kesän kirjabloggaukset! Tämä on toinen kirja jonka luen jälleen Nuori Aleksis arviointia varten. Ajattelin, että ehtisin tänä kesänä lukemaan enemmän kuin viime kesänä (jolloin luin 8 kirjaa) mutta hiukka huonolta näyttää kun katsoo kalenteria. Täytyy pitää kesän lukumaraton niin saan saman määrän kasaan kuin viime kesänä!

Tämä nyt kuitenkin tosiaan on toinen kirja ja kuuntelin sen Storytelin kautta. Otettiin kahden viikon kokeilujakso käyttöön tätä varten ja voin sanoa, että en tiedä miksei olla otettu aikaisemmin. Löysin hyvin kirjoja ja äänikirjoja ja kuunteleminen oli helppoa. Ei tarvitse miettiä, mihin kohtaan on viimeksi jäänyt ja kuunteleminen onnistuu missä vain! Tykkään :)

Sitten vihdoin kirjasta. Tästä lähtien loppu kesän kirjat tulevat siis olemaan kotimaisia ja julkaistu vuonna 2017 niinkuin tämäkin.

Kirja on siis dekkari, vaikkei sitä heti olisi sellaiseksi uskonut. Erityistä tässä dekkarissa on se, että siinä ei esiinny yhtäkään poliisia, tutkijaa tai muuta sellaista. Sormenjälkiä ei etsitä.
Kerrotaan vain erilaisista ihmisistä. Soittavasta Neuvostoliitosta paenneesta äidistä, yksinhuoltajasta ja martoissa toimivasta vanhasta naisesta, muutamasta pikkutytöstä ja paikkaansa etsivästä teinopojasta *lista jatkuu...* Se teki mielestäni tästä joukosta erottuvan ja mielenkiintoisen. Henkilöt ovat hyvin inhimillisiä ja tavallisia, mistä pidin myös. Kaikkia eri ikäluokkia löytyi. Vaikka alkuun tuntui, että henkilöitä esiteltiin hirveä määrä, niin kaikki kuitenkin punoutuivat hyvin yhteen tarinaan. Vaikka kirja ei ehkä jännityksellisesti ollut mitenkään paras tai mieleenpainuvin dekkari niin pidin sitä silti viihdyttävänä lukemisena juuri henkilöiden ja erilaisuuden takia. Dekkareita paljon lukeneen mielestä rikoksen tekijä on varmasti helposti pääteltävissä, itse en sitä ihan heti tajunnut.
Voin kyllä suositella! Pidin kirjan kielestä ja lukijasta joka on Leena Rapola. Lisäksi kirja oli aika nopea kuunnella: 8 tuntia ja 7 minuuttia.

Hyvää kirjakesää kaikille!

Kotiopettajattaren romaani (Charlotte Brontë 1847)

"Kotiopettajattaren romaani on 1800-luvun kuuluisimpia romaaneja, köyhän ja vaatimattoman nuoren naisen ja rikkaan ja tuiman kartanonherran synkänkaunis rakkaustarina, joka lumoaa yhä uusia lukijapolvia romanttisella kohtalonomaisuudellaan. Se on kertomus orvosta tytöstä, josta kasvoi ulkonaisesti sävyisä ja huomaamaton mutta sisäisesti intohimoinen ja oman aikansa arvoja uhmaava vahva nainen. Charlotte Brontën intensiivinen kertojanääni vangitsee ja viettelee heittäytymään tarinan vietäväksi."

Äidinkielen kurssia varten piti lukea kaksi klassikkoa. Ensimmäiseksi kirjaksi valitsin Ylpeyden ja ennakkoluulon, koska pidin elokuvasta. Opettajani ehdotti tätä toiseksi. Suhtauduin aluksi hieman epäilevästi kirjan paksuuden takia. Minun piti lukea Kotiopettajattaren romaani jo aikaisemmalle kurssille, mutta pelkäsin silloinkin sivumäärää ja vaihdoin kirjaa lennossa.
Olen kuitenkin tyytyväinen, että en tehnyt niin nyt.

Päätin katsoa elokuvan ennen paksuun klassikkoon tarttumista, koska ajattelin, että pysyisin juonessa mukana paremmin ja ajattelin myös että kirja ei tulisi olemaan kielellisesti helpoimmasta päästä. Olenkin ihan tyytyväinen, että tein niin koska juoneen oli paljon helpompi keskittyä. Kieli sen sijaan oli erilaista kuin olin ajatellut.

Kotiopettajatteren romaani kertoo nuoren Jane Eyren elämästä, hänen kurjasta lapsuudestaan ja ankeista vuosistaan sisäoppilaitoksessa ja siitä miten hän löysi elämänsä rakkauden monien vaiheiden jälkeen, sekä siitä, miten Jane kehittyi matkan varrella. Lisäksi se kertoo kauhuromanttiseen tyyliin tarinan kartanosta, jossa tapahtuu hyvin outoja asioita.

Täytyy sanoa, että en pitänyt elokuvasta. Ajattelinsen katsottuani, että no joo kai sen kirjan jotenkin saa kahlattua läpi ja olin varma, että tulisin pitämään enemmän Ylpeydestä ja ennakkoluulosta. Olin väärässä. Pidin kirjasta todella paljon, enkä yhtään ihmettele, miksi siitä on tullut ajaton klassikko.

Elokuva oli mielestäni liian synkkä ja henkilöt jotenkin elottomampia kuin kirjassa. Siinä oli jotenkin ahdistava tunnelma silloinkin, kun ei olisi pitänyt. Ehkä olisin eri mieltä jos katsoisin elokuvan uudelleen nyt. En tiedä. Vaikka tiesin jo mitä kirjassa tapahtuu, tuntui kuin olisin silti kuullut sen lukiessani ensimmäistä kertaa. Kuvailu oli eloisaa ja pystyin näkemään silmissäni aurinkoisen maaseudun ja Janen synkän lapsuusmaiseman sekä sairauden runteleman sisäoppilaitoksen. Tarinaa oli helppoa seurata ja luin kirjan nopeasti loppuun.

Mielestäni kirjassa parasta oli juurikin eloisa kuvailu ja Janen kehitys kirjan aikana, unohtamatta tietenkään aluksi tuskallista, mutta lopuksi onnellista rakkaustarinaa. Jane Eyre vei minut hetkeksi pois tästä teknologian ja kiireen maailmasta.

Olen tyytyväinen kun olen saanut itseäni sivistettyä kahden uuden klassikon verran. Odotan innolla että pääsen taas katsomaan jonkun klassikosta tehdyn elokuvan tai lukemaan kirjan! Kesällä aika menee Nuori Aleksis kirjojen parissa, joten ehkäpä syksyllä :)

Maus: Selviytyjän tarina (Art Spiegelman 1990)

Seuraava kirja Helmet-lukuhaasteeseen :) Tämä kirja menee todennäköisesti sarjakuva romaani kohtaan, koska tämä on ensimmäinen sellainen, jonka olen lukenut. Toisaalta haluan lukea myös seuraavan osan, koska tarina jäi pahasti kesken. Lisäksi olen osallistumassa Nuori Aleksis raatiin toista kertaa. Olen saanut sitä varten jo yhden kirjan luettua ja kirjoitan siitä kunhan ehdin. Tällä hetkellä aika menee viimeisten kouluun luettavien klassikoiden kanssa :) (Ylpeys ja ennakkoluulo ja kotiopettajataren romaani siis tulossa myös jossain vaiheessa!)

Maus kertoo kaksi tarinaa ja liikku siksi kahdessa ajassa, kahdessa paikassa. Toinen paikoista on New York, jossa sarjakuvapiirtäjä kuulee isänsä tarinaa sodasta ja miten hän selvisi siitä. Se kuvaa pojan suhdetta vanhenevaan isäänsä ja sitä, miten sodassa koetut kauhut ovat vaikuttaneet perheen elämään.
Toinen paikoista on sodan aikainen Puola, jossa Art Spiegelmanin isä asui sota-aikana. Tarina kertoo hänen elämästään ennen sotaa ja se aikana. Se kertoo menetyksistä, rakkaudesta, piileskelystä ja sota-ajan peloista.

Olen lukenut paljon toisan maailmansodan aikaan sijoittuvia kirjoja ja juutalaisvainoista kertovia kirjoja joista monet ovat koskettaneet ja tässäkin tarinassa on taas jotakin erityistä. Tätä kirjaa lukiessani, mietin erityisesti miten onnekkaita ne ovat, jotka ovat selvinneet tuosta ajasta. Tämäkin perhe kohtaa matkan varrella niin monia läheltä piti tilanteita, että on ihme, että kirja on ylipäätään syntynyt.
Sarjakuvassa natsit on kuvattu kissoina ja juutalaiset hiirinä.

Tarinaa oli helppoa seurata, vaikka se liikkui kahdessa eri ajassa. Pidin yllättävän paljon sarjakuvaromaanin lukemisesta ja luin teoksen nopeasti.  Ehkä luen jotain muutakin nyt kun olen päässyt vauhtiin :) Suosittelen Mausia kaikille. Se on vaikuttava. Olen jo lainannut seuraavan osan ja haluan kuulla miten tarina jatkuu! Kirjoitan varmaankin kokonaisuudesta lisää, kunhan saan toisen osan luettua!

Playground (Lars Kepler 2015)

"Luutnantti Jasmin Pascal-Anderson haavoittuu kuolettavasti komennolla Kosovossa. Virottuaan henkiin hän väittää tietävänsä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Vastassa on outo ja vaarallinen satamakaupunki. Kukaan ei usko Jasminia. Seuraa pakkohoitojakso, uusi elämä puolustusministeriön sihteerinä ja lapsi, jonka Jasmin nimeää Danteksi. Viisi vuotta myöhemmin Danten henki riippuu leikkauksesta, jossa hänen sydämensä on pysäytettävä. Jos satamakaupunki tosiaan on olemassa, Dante ei mitenkään selviä yksin takaisin. On vain yksi vaihtoehto. Jasminin on seurattava perässä."

Odotukseni tämän kirjan suhteen olivat aika korkealla, kun aloin lukea. Olin jo kauan odottanut kirjan lukemista ja kuullut siitä myös kehuja. Kuitenkin kun aloin lukea, minusta tuntui, että ei tule mitään. Ensimmäiset sata sivua olivat ihan väkisin lukemista. 

Päätin kuitenkin antaa kirjalle vielä toisen mahdollisuuden ja jatkaa lukemista hiukan. Nyt olen ihan tyytyväinen, että annoin.. Alun pinnallisen kuvauksen jälkeen pääsin sittenkin sisälle kirjan maailmaan.

Alussa minua inhotti erityisesti henkilöiden pinnallisuus. Heistä ei kerrottu alkuunkaan riittävästi. Minusta tuntui, että on ihan sama jos kaikki henkilöt kuolevat kirjassa, koska minulle ei ollut ehtinyt kehittyä minkäänlaista suhdetta heihin.  Kun annoin kirjalle uuden mahdollisuuden, asia parani hieman ja lukemisesta tuli sen osalta parempaa. 

Toinen mainittava asia on se, että kirjan kuvailu oli joissakin kohdissa varsin etovaa. Joissain määrin on hyvä asia, että kuvailu on uskotavaa ja pystyy "näkemään" tapahtumat mutta siinä vaiheessa kun kuvataan esimerkiksi ihmisen tappamista liian tarkasti se saattaa kääntyä myös huonoksi puoleksi. Varsinaiseksi verilöylyksi kirja sitten yltyikin. 

Kirja ei vastannut oletuksiani oikein missään määrin. Se kuulosti takakansitekstin perusteella todella mielenkiintoiselta ja olikin sellainen loppujen lopuksi. 
Alun pettymyksiin kuului myös satamakaupunki, johon ihmiset kirjassa houtuvat kuoltuaan. Kiinalainen satamakaupunki alastomilla harhailevilla ihmisillä ja roskaisilla kaduilla ei oikein tehnyt vaikutusta eikä herättänyt mielenkiintoa. Myöhemmin aloin pitää satamakaupunkia ihan mielenkiintoisena paikkana, vaikka koinkin sen melko ahdistavaksi - en sellaiseksi mihin haluaisi joutua kuoleman jälkeen siis. 

Kun päästiin kirjan playground vaiheeseen, josta kirja on saanut myös nimensä, kirja alkoi olla oikeasti mielenkiintoinen. Myös romanssi oli hyvä kirjan juonen kannalta.

En oikein edelleenkään tiedä, mitä kirjasta pitäisi ajatella. Jos on ehtinyt luoda jotain mielikuvaa siitä, millainen kahden ruotsalaisen dekkari kirjailijan kirja kuoleman jälkeisestä elämästä on, yllättyy taatusti tähän kirjaan tarttuessaa. Yhteenvetona minulle tulevat mieleen sanat erilainen, eksoottinen, sekava, hiukan ahdistava, mutta myös mielenkiintoinen ja jännittävä. Jos etsit hämmentävää lukukokemusta jossa on paljon kuolemaa, verta ja alastomia ihmisiä, suosittelen aloittamaan tästä :)

Katukatti Bob (James Bowen 2012)

"Kun James Bowen eräänä iltana tuli kotiin tavanomaiselta katusoittokeikaltaan, hänen talonsa alakerran rappukäytävässä istui oranssinpunainen, huonossa kunnossa oleva kissa. Kissa lyöttäytyi Jamesin seuraan eikä halunnut lähteä mihinkään. James epäröi ottaa vastuuta kissasta, metadonihoidossa olevana entisenä huumeiden käyttäjänä hän hädin tuskin pystyi huolehtimaan itsestään. Mutta hoitaessaan kissaa James alkoi itsekkin voida paremmin, ja fantastinen Bob muutti lopulta molempien elämän parempaan suuntaan."

Aina kissoista pitäneenä, päätin tarttua tähän monista kotoamme löytyvistä kissakirjoista.
Katukatti Bob kertoo kissan ja miehen ystävyydestä, joka on niin vahvaa, että se muuttaa molempien elämän.
Bob saa lämpimän ja välittävän kodin ja sen omistaja oppii ottamaan vastuuta muistakin kuin itsestään ja onnistuu päästämään irti huumeista.
Kirja kertoo myös millaista on elää aivan pohjalla, työskenellä Lontoon sateisilla kaduilla, käyttää huumeita ja elää rahattomana pienessä asunnossa yksin.

s.71
" "Ah, gato bonito", tyttö sanoi.
"Hän sanoo, että sinulla on kaunis kissa", yksi pojista tulkkasi avuliaasti. 
He olivat aivan tavallisia nuoria Lontoon-matkallaan, mutta he näyttivät olevan Bobin lumoissa. Pian monet muutkin seisahtuivat katsomaan, koska halusivat tietää mistä hämminki johtui. Puolisenkymmentä brasilialaista nuorta ja muuta ohikulkijaa alkoi penkoa taskujaan ja heittää kolikoita kitarakoteloon."

Kissat ovat ihmeellisiä eläimiä. Oli mahtavaa lukea Jamesin ja Bobin tarinan kautta, miten yksi ystävä voi muuttaa koko elämän ja miten syvimmästäkin kuilusta voi nousta takaisin pinnalle. Mukaan mahtui myös paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja menetyksen pelkoa Lontoon vaarallisillakin kaduilla. Kuitenkin ennen kaikkea tarina kertoo ystävyydestä ja uusista mahdollisuuksista.

Oli pakko käydä vielä katsomassa kirjassa mainittu video Bobista :) Eläimet ovat juuri siitä ihania ystäviä, että ne pitävät puoliasi myös silloin kun kukaan ihminen ei.

Kirja on mielenkiintoinen ja sydäntä lämmittävä lukukokemus ja tarinalla on onnellinen loppu. Suosittelen lukemaan :) Kirjaa ja tarinaa on myös jatkettu seuraavaan kirjaan. Luulenpa, että luen senkin jossakin vaiheessa :)

Kevyesti kipsissä (Veera Vaahtera 2016)

"Lotta on lukutoukka, joka on luonut elämälleen täydelliset puitteet: hän on sinkku ja töissä kirjastossa. Lukemista eivät pääse häiritsemään edes ihmissuhdesotkut, sillä Lotan sosiaalinen kanssakäyminen rajoittuu siskon yllätysvierailuihin ja vahtimestarikollegan satunnaisiin murahteluihin.
Kaikki muuttuu kun Lotta kävelee kirja kädessä auton alle ja yläkerran mummo unohtaa hanan valumaan. Käynnistyy ketjureaktio, joka häätää Lotan kodistaan ja saa hänet hiljalleen oivaltamaan, että myös oikeilla ihmisillä - ei vain romaanihenkilöillä - voi olla toisilleen jotain tarjottavaa.
Edessä kuitenkin on uusi ongelma: valitako rinnalle sielunkumppaniksi mainostettu Jiri, jonka kanssa voi uppoutua kirjojen maailmaan, vai sosiaalinen Olle, jonka seurassa joutuu jatkuvasti epämukavuusalueelle."

Ensiksi ajattelin, että tästä tulisi kirja Helmet-lukuhaasteen kohtaan 21. kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi. Oletin näin, koska kirja on niin eri luokkaa, kuin ne mitä yleensä luen ja en ole tottunut lukemaan ns. hömppäkirjallisuutta.  Osoittautui, että olin väärässä ja että lukemisen jälkeen en voisi enää laittaa kirjaa siiihen kohtaan haasteeseen. Tämä oli juuri sellaista hömppää, mitä lomalla kannattaakin lukea. Tämä kirja onneksi sopii moneen muuhunkin haasteen kohtaan. 

Samaistuin joiltakin osin Lottaan, joka on yksin viihtyvä lukija, introvertti, joka voi kävellä auton alle kirjaa lukiessa. Se on todellakin jotain, mitä minulle voisi sattua :) Lisäksi oli mukavaa lukea tutuista ongelmista kirjallisuuden suhteen: lukeakko huono kirja loppuun vai lopettaa kesken? Itse kannatan yleensä kirjan kesken lopettamista (toisin kuin Lotta), koska lukemisen on tarkoitus olla mukava harrastus. Toisaalta olen lukenut niin huonoja kirjoja todella vähän. 

Kirjassa on monipuoliset henkilöt ja pidin siitä, että kirjassa on naispari.
Henkilöt ovat myös aidon tuntuisia, eivät liian täydellisä vaan jokaisella on omat ongelmansa. 
Mielestäni oli myös hyvä, että Lotan lukemista on tuotu mukaan kirjaan niin paljon, että tarinan ohella kerrottiin myös Lotan kirjan henkilöiden elämästä eli siitä, mitä Lotta milloinkin luki. 

Rakastan draamasarjoja, joten kirjan ihmissuhdesolmut sopivat täydellisesti pimeneviin lomailtoihin tv:n katselun sijasta, ja kirjan lukemiseen ei kauaa vierähtänyt! 
Ehkäpä lainaan vielä jonkin muunkin Vaahteran kirjan, kunhan saan jotain muuta luettua välissä :)

Kemisti (Stephenie Meyer 2017)

Kemisti kertoo "Alex" salanimeä käyttävästä entisestä CIA:n työntekijästä. Kemistin työssään Alex on tottunut kiduttamaan terroristeja ja muita suuren luokan rikollisia saadakseen heiltä tietoa, joita he eivät ole muuten valmiita luovuttamaan.
Alex on jo pitkään kulkenut varpaillaan, käyttänyt valeidentiteettiä ja pitänyt orjallisesti huolta tarkoista turvatoimista. Yöllä ei voi nukkua ilman kaasunaamaria, koska huoneeseen on viritetty kaasua vapauttava ansa ja perusvarustukseen kuuluvat myös erilaiset myrkkysormukset. Alex on yritetty päästää päiviltä jo liian monta kertaa työhistoriansa takia. Aleksin ainoa päämäärä on jatkaa kulkemista piilossa vanhoilta työtovereiltaan ja pysyä hengissä.
Kaikki kuitenkin muuttuu keikalla, jossa Alexin tehtävä on saada tietoja mieheltä, joka on ollut mukana levittämässä koko ihmiskunnan vaarantavaa sairautta. Keikalla Alex tutustuu kahteen veljekseen ja kun he huomaavat, että kuvio on vielä suurempi, kuin kaikki ovat luulleet alkaa tapahtua toden teolla. Matkaan mahtuu monta pakoa ja läheltäpiti tilanneta ja tietysti myös romanssi.

Olen lukenut Stephenie Meyeriltä aikaisemmin Twilightit ja Vieraan, enkä enää edes muistanut, miten ihanaa on uppoutua hänen kirjojensa maailmaan. Niissä on jotain maagista. Olin siis onnellinen uppoutuessani tähän erittäin Stephenie Meyermäiseen, mutta kuitenkin niin erilaiseen tarinaan.

Tämä kirja on täysin eri luokkaa, kuin aikaisemmissa kirjoissa tutuiksi tulleet vampyyrit ja maapallon valtaavat muukalaiset. Kemisti kertoo tarinan erikoisesta näkökulmasta, siitä, millaista on työskennellä ihmisten parissa ja kiduttaa heitä. Se kertoo epätoivoisesta pakenemisesta ja valtiolle työskennelleen kemistin nykyisestä kylmästä ja ystävättömästä elämästä.
Rakastuin Kemistin henkilöihin, kuten aikaisempiinkin Meyerin luomiin omaperäisiin henkilöihin. He tuntuvat niin todellisilta.

Kirjan eteen on varmasti tehty valtava määrä työtä ja taustatietojen selvittelyä. Meyer osaa kertoa uskottavasti niin aseista, kuin kemiallisista aineista ja suojelevista koiristakin.

Huomasin kirjassa paljon samanlaisia piirteitä, kuin Twilightissa ja sitä toi esiin erityisesti vielä se, että äänikirjan lukija Leena Pöysti, on sama kuin vampyyri-sarjassa. Kuintenkin voin suositella kirjaa myös niille, jotka eivät ole pitäneet Twilightista, koska Kemisti kertoo kuitenkin täysin erilaisista asioista ja henkilöistä.

Tämä on ensimmäinen kirja, jonka olen kuunnellut e-äänikirjana ja myös ensimmäinen e-kirja, jonka olen ikinä lainannut. Olen tyyytyväinen, että olen heti tämän vuoden alkuun ehtinyt kuunnella näin paljon äänikirjoja, yhteensä kaksi, mikä on kuitenkin saman verran kuin viime vuonna kuuntelin yhteensä! Jotkut eivät pysty keskittymään äänikirjojen kuunteluun samalla kun tekevät jotain muuta, mutta minusta on mahtavaa kuunnella äänikirjaa ja koota samalla vaikkapa palapeliä, niinkuin tämän kirjan kanssa tein.

 Nautin joka hetkestä sen 17 ja puolen tunnin aikana, jonka kirja kesti. Suosittelen ehdottomasti!!

Kuparisydän (Leena Lehtolainen 2007)

"Arpikylä on Maria Kallion lapsuuden kotipaikka, hiljentynyt kaivoskaupunki Pohjois-Karjalassa. Maria on palannut sinne viettämään leppoisaa maalaiselämää nimismiehen kesäsijaisena. Mutta rauhan rikkoo ensin vanha rakkaus Johnny, sitten kaivostornin juurelta löytyvä ruumis. Työnnettiinkö kuvataiteilija Meritta Flöjt alas tornista?
Rikos sotkee niin keihäänheittäjä Kaisa Miettisen kultamitalijahdin kuin ekonomi Seppo Kivisen liiketoimet. Juttu vie Marian tornin huipulta kaivoskuilujen uumeniin, strippikapakasta koulukavereiden salaisuuksiin. Ja pian Marian korvissa killuu samanlainen kuparisydän, kuin murhatulla naisellakin..."

Tällainen vielä tuli lukumaratonin aikana luettua :) Tämä on seuraava Maria Kallio dekkari, jonka kuuntelin taas äänikirjana oikeastaan heti edellisen osan jälkeen.

Olen vältellyt tämän tekstin kirjoittamista, koska en todellakaan tiedä, mitä tästä kirjoittaisin. Luulen, että minun olisi helpompaa kirjoittaa sarjasta suurempana kokonaisuutena, kuin yksittäisistä osista.
Sanoisin, että minulle tämä osa oli ihan mukavaa kuunneltavaa huonetta siivotessa tai muita askareita hoitaessa, mutta ei mitään sen kummempaa, koska olen nyt lukenut enemmän dekkareita, kuin yleensä. Nämä ovat kaikki olleet jotenkin niin saman tyylisiä, että on vaikeaa keksiä uutta kirjoitettavaa.

Ehkäpä kirjoitan vielä näistä lisää, jos saan seuraavia osia kuunneltua. Halusin kuitenkin, että tästäkin jää edes lyhyt teksti blogiin, että muistan sen kuunnelleeni :)

Lapsen sydän (Tess Gerritsen 1996)

"Arvostetun sairaalan kulissien takana kirurgit käyvät kauppaa ihmishengillä... Koskettavan todenmakuinen trilleri katulapsista kansaivälisen elinkaupan uhreina.

Apulaislääkäri Abby DiMatteo on rehkinyt ympäripyöreitä päiviä saadakseen kirurgin paikan; nyt tarjolla on pääsy arvovaltaiseen elinsiirtoryhmään. Mutta kun auto-onnettomuuden uhrin sydäntä ollaan siirtämässä ohi jonon rikkaalle yksityispotilaalle, Abby tekee päätöksen, joka uhkaa tuhota koko lupaavan uran: hän antaa sydämen kuolemaisillaan olevalle teini-ikäiselle pojalle.
Abbyn helpotukseksi upporikkaan Victor Vossin vaimolle löytyy nopeasti uusi sydän. Luovuttajasta ei kuitenkaan löydy mitään tietoja. Keneltä Nina Voss sai sydämensä?
Samaan aikaan Riikasta matkaa laiva kohti Amerikkaa mukanaan joukko katulapsia, joille on luvattu uusi koti valtameren takaa. Haluaako joku todella aboptoida minut, yksikätisen pojan, miettii yksitoistavuotias Jakov. Entä miksi alukselle laskeutuu useana yönä helikopteri, ja aamulla joku lapsista on kadonnut? Onko perheillä niin kiire saada lapsi luokseen?
Abby huomaa elinsiirtoihin liittyviä outoja kuolemantapauksia ja äkkirikastumisia. Kaikki eivät kuitenkaan pidä hänen paljastuksistaan. Joku on päättänyt antaa opetuksen - ja tehdä sen kauheimmalla mahdollisella tavalla."


Tällä teoksella alkoi joululomalla pidetty lukumaraton! Olin aloittanut kirjaa kylläkin jo aikaisemmin, mutta en ollut ehtinyt lukemaan sitä loppuun.

Tämä on sellainen kirja, jonka aloittamiselle kannattaa varata aikaa. Jos ei ehdi ensimmäisellä lukukerralla päästä vielä selville siitä, mistä on kyse, joutuu todennäköisesti aloittamaan alusta. Minulle meinasi käydä niin. Alussa kirjassa siis vaihtuu kertoja ja paikka jokaisen luvun välein ja vielä useammin. Minulla kesti hetken ennenkuin pääsin kirjan siihen vaiheeseen, että aloin ymmärtää miten kaikkii liittyy kaikkeen. Kun oli kerran päässyt mukaan, loppukirja oli helppoa lukea.

Kirjan takakansiteksti on aika kattava, joten en ala selittää juonta sen kummemmin. Tämä on siis toinen kirja, jonka luin Gerritseniltä ja tämä oli kyllä hyvin erilainen. Lukiessa ei tullut tylsää ja kirja sopi hyvin maratonin aloitus kirjaksi mysteereineen, sisäelimineen, rikoksineen ja ihmissuhdedraamoineen. Siinä tapahtuu jatkuvasti jotain jännittävää. 
Kirjan kuvailu on sellaista, että kirjaa on helppoa ja miellyttävää lukea. Sairaala tapahtumapaikkana ja kirjan aihe sekä juurikin se kuvailu toivat mieleeni Michael Palmerin Armon enkelit, jonka luin pari vuotta sitten.

Kirjan aihe on aivan järkyttävä ja oli kamalaa miettiä lapsia laivassa ja sitä miten he ovat siellä vain päätyäkseen paloiteltavaksi siksi, että rikkaan miehen vaimo saisi sydämen. Lapsen näkökulma aiheeseen teki siitä vielä sydäntä särkevämmän. Vaikka kirja on jo aika vanha, suosittelen silti kaikkia ehdottomasti lukemaan. 

Kilpikonnan kuorella (John Green 2017)

"Aza Holmesin paras ja pelottomin ystävä Daisy Ramirez haluaa selvittää kadonneen miljonääri Russell Pickettin mysteerin ja houkuttelee mukaan tutkimuksiinsa Azan. Vetovoimaa löytyy myös luvatusta sadantuhannen dollarin palkkiosta ja miljonäärin pojasta Davisista, jonka Aza on joskus kauan sitten tuntenut.
Tekeminen ei ole Azalle helppoa, välillä pelkkä eläminen käy työstä. Hän haluaa olla kiltti tytär, uskollinen ystävä, hyvä oppilas, jopa taitava etsivä, samalla kun yrittää elää pakkomielteisten ajatustensa yhä pahenevassa syöksykierteessä."

Aza on herkkä tyttö, joka asuu äitinsä kanssa ja jonka isä on kuollut. Yhdessä parhaan kaverinsa Daisyn kanssa Aza alkaa etsiä kadonnutta miljonääriä, joka sattuu olemaan myös hänen vanhan ystävänsä Davisin isä. Davis elää valtavassa talossa muropaketteihin piilotettujen setelinippujen ja  pikkuveljensä kanssa isän häivyttyä varoittamatta. Azan ja Davisin vanha ystäyys puhkeaa uudestaan kukkaan, kun Aza ja Daisy selvittävät mysteeriä. Voiko ystävyys olla jotain enemmän? Ja miten elää pakko-oireiden pahenevassa kierteessä? Kuinka kestää isän kuolema ja kuinka tulla toimeen Star Wars-hullun parhaan ystävän kanssa?

Pikkuhiljaa pitäisi saada noista lukumaratonin kirjoista ajatuksia ylös, ennenkuin kuukausi vaihtuu. (Haluan nimittäin että tekstit jäävät tammikuun puolelle, koska kirjat on luettu silloin :)) Koulu vie ajan, mutta ehkä saan pikkuhiljaa näistä tärkeimmät ajatukset kirjoiteltua. 

Kilpikonnan kuorella oli toinen kirja, jonka luin maratonin aikan, ja ainut kirja, jonka luin kokonaan alusta loppuun. Kuulin kirjasta paljon kehuja ennenkuin luin sen itse ja ehdin jo odottaa, milloin pääsen lukemaan kirjan. 

Pakko sanoa ainakin, että en pettynyt (taaskaan) Greenin uutta kirjaa lukiessani. On totta, että Greenin kirjoissa on samanlaisia elementtejä jotka saavat kirjat muistuttamaan toisiaan. Road trippiä ei sentään tässä kirjassa ollut. Kuitenkin jokaisessa kirjassa on myös omat hienot erikoisuutensa. Greenin kirjoissa on jotain, mitä ei osaa kuvailla, enkä usko että kenenkään muun kirjoissa voisi olla samanlaista tunnelmaa. Kirjailija tosiaan osaa käsitellä vakavia asioita huumorin kautta ja tuoda esiin pienten asioiden merkityksellisyyden. Jälleen nauroin lukiessani moneen kertaan. 
Kilpikonnan kuorella on todentuntuinen kertomus sairaudesta ja se toimii varmasti monelle tukena. Se voi myös auttaa muita ymmärtämään, miltä pakkomielteiset ajatukset ehkäpä tuntuvat. Kirja on monipuolinen paketti vaikeista asioista, ystävyydestä ja rakkaudesta. 

s.212
"Sinä nouset ylös. Ole kiltti. Menet käsidesisäiliön luo. Cogito, ergo non sum. Hikoiluttaa sinulla on se jo mikään ei satu niin paljon kuin tämä olet jo saanut sen ole kiltti ja lopeta hyvä Jumala lopeta et pääse tästä ikinä et pääse tästä ikinä et palaa koskaan omaksi itseksesi et palaa koskaan omaksi itseksesi haluatko kuolla tähän haluatko kuolla tähän koska niin siinä käy niin käy niin käy niin käy niin käy niin käy.
Vedin itseni pystyyn. Luulin hetken ajan pyörtyväni, kun kipu iski lävitseni. Tartuin tippatelineen tankoon ja otin muutaman laahustavan askelen. Kuulin äidin liikahtelevan. En välittänyt. Painoin annostelijaa, hieroin ainetta kaikkialle käsiini. Painoin uudestaan ja työnsin kourallisen suuhuni."

Olen pitänyt kaikista Greenin kirjoista, paitsi Arvoitus nimeltä Margoa en saanut loppuun asti, koska se oli mielestäni niin samanlainen kuin elokuva. Tähtiinkirjoitetusta virheestä ei ole vielä mikään mennyt ohi, mutta olen pitänyt suuresti myös Kaikista viimeisistä sanoista, Teoria Katherinesta ja nyt tästä! Jos et siis ole lukenut mitään Greenin kirjoista vielä niin suosittelen ehdottomasti kaikkia niistä! 

Tämän kirjan tulen myös tunkemaan johonkin kohtaan Helmetin lukuhaasteeseen, mutta en tiedä vielä mihin. Laitan niistä päivitystä sitten myöhemmin. Nyt voin nostaa tämän, aivan uuden, pirteän värisen kirjan omalle paikalleen Tähtiin kirjoitetun viereen <3