sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kapteeni (Milla Keränen 2016)

Kolmas Nuori Aleksis- kirja!!
Lukutahti on hiukan taas hidastunut, mutta toisaalta tämä on paljon paksumpi kirja kuin edelliset. Yritän ehtiä lukea enemmän jatkossa!

"Johan on viisivuotias, kun Anders-eno nostaa hänet huukkarijahti Marian kannelle. Siitä pitäen hän on kapteeni ja meren oma.
Greta on kuudentoista, kun Friedrichshamn haaksirikkoutuu  Tammisaaren saaristossa ja nuori tyyrmanni jää talveksi maihin. Johan näkee Gretan ujouden läpi ja puhuu hänelle niinkuin ei kukaan muu. Siitä pitäen tytön sydän on Kapteenin oma. 
Kun Johan muutamaa vuotta myöhemmin palaa matkoiltaan, hän vie Gretan vaimonaan Porvooseen ja lähtee taas. Greta jää tyhjään taloon odottamaan, kirjoittamaan kirjeitä, joita ei koskaan lähetä. Vuosien jälkeen taloon palaa vieras mies, jonka köydet on sidottu jokirantaan mutta mieli kaipaa ulapalle."

Tästä kirjasta en nauttinut yhtä paljon, kuin kahdesta aikaisemmasta lukuprojektikirjasta. En silti sano, että tämä olisi ollut huono. 

Kirja kertoo, kuten takakansitekstistä käy ilmi, Johanista eli Kapteenista, jolle meri on kaikki kaikessa. Lisäksi se kertoo Gretasta, joka kaipaa merellä matkustelevaa miestään kotiin. He kertovat tarinaa vuorotellen omasta näkökulmastaan. 
Pidin eniten kirjan alusta, kun Johan ei ollut vielä jättänyt Gretaa kotiin yksin päästäkseen merelle. Sen jälkeen alkoi minun mielestäni tulla enemmän tylsiä kohtia, kuin kirjan alussa, jossa tavallaan kerrottiin lähtötilanteesta.
Tylsiksi koin erityisesti jotkin Kapteenin osuudet, Gretan osuuksia olisin voinut lukea enemmänkin. 

Tarinan henkilöt saivat ainakin minussa aikaan monenlaisia tunteita. Johanin lähtiessä merille kerta toisensa jälkeen aloin pitää hänestä jokakerta vähemmän ja vähemmän. Myös se, ettei hän yhtään ajatellut kotona odottavaa vaimoaan sai minut vihaamaan henkilöä. 
Greta taas herätti sääliä ja surua, asuessaan yksikseen monta vuotta, koko ajan odottaen. Hänellä on myös muita murheita elämässään. Kirjassa oli myös monia muita henkilöitä, joista en nyt ala kirjoittamaan erikseen.  

Kirjassa oli joitakin todella sekavia kohtia, joissa meinasin tippua kärryiltä. Ehkä, jos alkaisin lukea kirjaa uudestaan nyt, ymmärtäisin nekin kohdat. Kirjan loppuratkaisu oli myös aika omanlaisensa, ei yhtään sellainen,mitä olin odottanut.

Ehkä eniten kirjassa pidin kohdista, joissa kuvailu oli niin hyvää, että pystyin tuntemaan meren suolaisen tuoksun, tuntemaan Gretan surun ja tuntemaan sen, miltä Gretasta tuntui kun hän ensimmäistä kertaa tapasi kapteenin. 

Suosittelen tätä kirjaa teille, jotka halutte sukeltaa 1700-luvun maailmaan, jossa naimakaupat ja kotiapulaiset ovat arkipäivää. Samalla sukellatte Kapteenin maailmaan, jossa meri ja laivat valtaavat aina vain enemmän ja enemmän tilaa ja aikaa ja Gretan onnettomaan kaipauksen ja surun peittämään elämään. Omasta mielestäni kirja on ihan ok ja ihan mielenkiintoinen lukukokemus ja jälleen ehkä hiukan erilainen, kuin mitä yleensä luen😊Toki tarinassa olisi myös parannettavan varaa, mutta tykkäsin siitä myös tällaisena.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Vieraat (Helmi Kekkonen 2016)

"On kaunis loppukesän päivä, taivas on sininen ja kantaa heleänvärisiä kuumailmapalloja, mies on lähtenyt ostamaan ruusuja, nainen pukeutuu valkoiseen mekkoon. Kaikki on valmista vieraiden tulla, viini on kylmää, pöytä on katettu.
Hetket kuluvat, ja tahoillaan illalliselle osallistuvat vieraat valmistautuvat juhliin tietämättä, että juuri tämä päivä ja juuri nämä illalliset sattuvat olemaan sellaiset, joiden jälkeen kaikki on toisin."

Nuori Aleksis kirja numero 2. 😊
Tämänkään kirjan lukemisessa ei kauaa mennyt. Olen hämmentynyt siitä, miten hyviä kirjoja Suomessa on oikeasti viime vuonna kirjoitettu. En ole yleensä lukenut kauhean paljoa kotimaisia kirjoja, mutta näköjään kannattaisi.

Vieraat esittelee ensimmäisessä luvussa joukon ihmisiä, jotka on kutsuttu illalliselle. Seuraavissa luvuissa pureudutaan aina yhteen henkilöön tarkemmin ja kerrotaan hänen elämästään ja taustoistaan.
Ihmissuhteet ovat keskeinen osa kerrontaa ja varsinkin vanhemman ja lapsen suhde nousee monessa kohtaa esiin.
Jokaisella henkilöllä on elämässä omanlaiset ilot ja surut, ja minusta oli mielenkiintoista tutustua alussa niin pinnallisesti kuvattuihin henkilöihin paremmin. Jokainen henkilö on tullut jollain tapaa elämänsä käännekohtaan illalliselle saapuessaan.

Mielestäni kirja on erittäin viihdyttävää lukemista. Se sai ajattelemaan omia ihmissuhteita, elämän rajallisuutta, ja sitä, miten omat valinnat vaikuttavat omassa elämässä. Se sai myös ajattelemaan, miten jokaisen ihmisen tarina on niin erilainen ja miten jokainen valinta vaikuttaa moneen asiaan. Kaikki kirjassa esitellyt henkilöt ovat hyvin erilaisia, mikä tekee lukemisesta mielenkiintoista. Heillä kaikilla on omat salaisuutensa, omat toiveensa ja omat virheensä, omat elämänsä. Ja samalla nämä kaikki niin erilaiset henkilöt ovat kuitenkin kohdanneet toisensa.

Kirja yllätti. Alussa se vaikutti hiukan sekavalta, koska en tiennyt mitä on tulossa, ja tajusin vasta toisen luvun puolivälissä, että ahaaaa, tässä kerrotaan yhdestä henkilöstä, joka oli illallisella. Sen jälkeen jatkoinkin lukemista innoissani, koska halusin kuulla myös muiden henkilöiden tarinat.
Loppuratkaisu kokosi koko kirjan yhteen taidokkaalla tavalla ja sai suun loksahtamaan auki, kun tajusi, mistä on kyse koko kirjassa ja miten kaikki lopulta liittyi toisiinsa.

Mielestäni juuri nämä asiat tekivät kirjasta mielenkiintoisen ja hyvän: tarina on koottu taitavasti yhteen, kirja käsittelee kaikkia koskettavaa aihetta eli ihmissuhteita ja henkilöt ovat tarpeeksi monipuolisia. Suuri osa kirjan henkilöistä on jo keski-ikäisiä ja se voisi olla asia, minkä takia nuori lukija voisi ajatella, että tuo ei ole minun kirjani. Minä kuitenkin pidin kirjasta, vaikka henkilöt eivät olekkaan omaa ikäluokkaa. Suosittelen kirjaa teille, joiden mielestä kuvaus kirjasta kuulosti kiinnostavalta😊

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Hiljaisuus (Laila Hirvisaari 2016)

Tästä alkaa minun Nuori Aleksis projektini 2017!!😊
Oikeasti projekti alkoi jo aikaisemmin, mutta on ollut niin kiire koulun kanssa, että ehdin aloittaa lukemisen vasta nyt.

Eli siis Nuori Aleksis raatilaiset lukevat 169 (?) kirjan listalta mieleisiään kirjoja ja valitsevat niistä 4 parasta.(Kirjat ovat viime vuonna ilmestyneitä, kotimaisia kirjoja) Lukuaikaa on elokuun loppuun.

Sitten tästä kirjasta!
Lainasin tämän eilen heti kun pääsin viimeisestä kokeesta ja eilenhän se tuli jo luettuakin kokonaan!
Yleensä minulla menee yhden kirjan kanssa kauemmin, kuin yksi ilta ja se kertookin tästä kirjasta aika paljon.

Hiljaisuus kertoo pienestä tytöstä, Ingasta, joka asuu metsien ympäröimässä talossa isovanhempiensa kanssa. Hänen vanhenpansa ovat kuolleet sodassa.
Inga on surullinen tyttö. Häntä kiusataan koulussa, hänellä ei ole ystäviä, ja myös opettaja kohtelee häntä huonosti. Se johtuu siitä, että Inga ei puhu. Vuosia sitten sattuneet kamalat asiat saivat hänet lopettamaan puhumisen kokonaan. Inga kuitenkin on innokas oppimaan ja kommunikoi muiden kanssa kirjoittamalla. Kesäloman alkaessa Ingasta tuntuu surullisemmalta kuin koskaan ja hän on yksinäisempi kuin koskaan, kunnes saa uuden ystävän, joka pitää hänestä juuri sellaisena, kuin hän on, ja auttaa häntä kohtaamaan menneisyyden tuskan.

Tästä kirjasta en voi sanoa muuta, kuin että rakastan sitä! Tekstiä oli helppoa lukea ja en edes muista milloin olisin aidosti vain halunnut kuulla miten tarina päättyy niin paljon kuin nyt.
Henkilöihin ehti kiintyä kirjan aikana, ja varsinkin pieni, surullinen Inga sai kirjan aikana kyyneleet useaan kertaan silmiin! Kirja on ainakin alkuun todella surullinen, mutta samalla niin koskettava.
Henkilöiden välinen rakkaus lämmittää lukijan sydäntä. Isovanhempien ja Ingan välinen rakkaus ja erityisesti Ingan ja hänen uuden ystävänsä Joelin  kaunis ystävyys olivat yksiä parhaita asioita kirjassa.

En ole ennen lukenut Hirvisaaren kirjoja, mutta aion ehdottomasti lukea jatkossa! Hiljaisuus on aivan uskomattoman upea kirja ystävyydestä, rakkaudesta, selviytymisestä, sodasta ja menneisyydestä!
Rakastan myös kirjan tapahtumapaikkaa, joka on rauhallinen pieni 1940-luvun kylä.

Suosittelen erittäin lämpimästi lukemaan tämän!💖Tästä taisi tulla minun uusi kotimainen suosikkini!