keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Jäljitetty (Elina Rouhiainen 2014)

"En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Huone oli täynnä 
ihmisiä, ja he kaikki juhlivat kuin viimeistä päivää.
Musiikki jylläsi. Strobovalot vääristivät hetkeksi kaikki kolme
ulottuvuutta, ennen kuin kuva palautui taas normaaliksi.
Tanssilattia oli jo kauan sitten käynyt liian pieneksi, 
ja pöydät ja tuolit olivat päässet tavallisesta poikkeavaan käyttöön. Väki tanssi, hyppi, huojui. Kaikki olivat yhtä ja samaa. Yksi sielu, monta ruumista.
Yksi lauma.
"Unohdin. Täysikuu on huomenna", sanoin ääneen. 
Katsoin häntä. Valot lankesivat hänen kasvoileen ja tekivät hänestävouroin vihreän, vuoroin punaisen. 
Hän katsoi takaisin. "Raisa, mikä tämä paikka oikein on?"
"Kolikon kääntöpuoli", vastasin. "Tervetuloa uuteen elämääsi."

Raisan elämän luulisi päällisin puolin katsottuna olevan unelmaa. Hän on juuri saavuttanut lapsuuden haaveensa ja aloittanut kuvataideakatemian.
Mikään ei kuitenkaan tunnu olevan hyvin.
Raisa on menettänyt ympäriltään paljon tärkeitä ihmisiä ja ennen kaikkea rakkaan Mikaelin. Raisan vampyyri ystävä Konsta on selvittänyt Raisan kykyjen salaisuutta ja Raisa alkaa etsiä kadonnutta kaksoisveljeään. Yhteinen matka kohti Kreikan lämpöä ja daimonien arvoitusta voi alkaa.

Sivuja:483

Susiraja- sarjan kolmas osa tuo mukanaan paljon uutta. Ehkä suurin muutos on, että pääosaa eivät enää vedäkkään sudet vaan daimonit. Myös kotoinen metsä on vaihtunut Kreikan rauhaisalle saarelle ja Helsingin klubi-iltoihin.
En sano että se olisi ollenkaan huono juttu, päinvastoin. Muutos ehkä tuli vähän turhan nopeasti. Myös Raisan ja Mitjan aikaa Kreikassa olisi voinut kuvata vähän enemmän. Kirjassa he olivat siellä kauan, mutta se tuntui tosi lyhyeltä ajalta.
Kirjassa on myös todella paljon uusia hahmoja ja muutama uusi yliluonnollinen "laji".

Suosittelen edelliset osat lukeneille :-) Itse pidin kirjasta!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Nimeni on Sarah (Tatiana De Rosnay 2006)

"Heinäkuussa 1942 Ranskan poliisi tekee laajan ratsian ja kokoaa Pariisin juutalaisia pyöräilystadionille odottamaan siirtoa keskitysleirille. Heidän joukossaan on myös perheineen kotoa haettu 10-vuotias Sarah, joka ennen lähtöä ehti lukita pikkuveljensä komeroon piiloon.
Kaiken kaaoksen ja hädän keskellä tytön päässä on vain yksi ajatus: 
palata pian takaisin kotiin ja pelastaa pikkuveli.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin Pariisissa asuva amerikkalainen toimittaja Julia Jarmond kirjoittaa lehtijuttua tuosta mustasta päivästä Ranskan historiassa. Taustatutkimuksia tehdessään hän törmää sukusalaisuuksiin, jotka yllättäen kytkevät hänet Sarahin kohtaloon.

Julian on saatava selville mitä Sarahille tapahtui."

Lukunäyte
"Miehet eivät ikinä löytäisi häntä. Tyttö laskisi hänet ulos, kun he pääsisivät takaisin kotiin.
Ja kyllähän kellariin piiloutunut isä tietäisi pojan piilopaikan, jos tulisi yläkertaan.
"Pelottaako sinua siellä?" tyttö supisi hiljaa miesten huudellessa heitä.
"Ei", poika sanoi. "En minä pelkää. Pane ovi lukkoon. Ei ne minua löydä."
Tyttö sulki oven veljen pienten, kalpeiden kasvojen edestä ja väänsi avainta lukossa. Sitten hän sujautti avaimen taskuunsa.
"Tulen päästämään sinut sieltä. Lupaan sen."

Sivuja: 354
Arvosana: 10-

Päätin lukea tämän kirjan, koska pidin elokuvasta. En tosin muistanut tapahtumia enää kunnolla, koska katsomisesta on sen verran aikaa.
Arvosanaksi antamani 10- johtuu siitä, että kirja on niin hyvin kirjoitettu. En ottaisi siitä mitään pois, enkä lisäisi mitään, vaikka voisinkin. Kirjassa ei ole mitään ylimääräistä vaan jokainen tieto on tarpeellinen. Kokoajan tapahtuu ja on harvinaista, jos kirjassa ei ole yhtään tylsää kohtaa. Tämän kohdalla ei kuitenkaan tule tylsiä kohtia mieleen.
Kirjassa hypitään nykyajan ja vuoden 1942 välillä, mutta en kuitenkaan mennyt sekaisin tapahtumista. Kirja kertoo niin Julian oman elämän ongelmista, kuin Sarahin elämästä. Muihin juutalaisten kohtaloa käsitteleviin kirjoihin verrattuna tämä on aika erilainen.

 Tämä kirja on varmasti surullisin, jonka olen ikinä lukenut. Siksi voisin kirjoittaa, että ei kannata lukea. En kuitenkaan tee niin. Suosittelen kaikkia lukemaan tämän (paitsi nuorimpia lukijoita) surullisuudesta huolimatta, koska tuon ajan tapahtumat olivat jotain niin hirveää, että niin ei saa tapahtua enää uudelleen!

Kallellaan (Jari Tervo 2000)

"Kati ja Jari Tervon esikoispoika Kalle syntyi helmikuussa 1999. Hän mullisti vanhempiensa elämän. Kun nelikymppinen saa ensimmäisen lapsensa, hän kulkee pöljä ilme naamallaan pitkän aikaa. 
Tuore isä ryhtyi pitämään päiväkirjaa muutama tunti poikansa syntymän jälkeen. Hän seuraa vauvan varttumista vuoden ajan, kirjaa lähes päivittäin poikansa edistysaskeleet. Riemua seuraa huoli, väsymys vaihtuu suuren iloon. Miljoonat vanhemmat ovat käyneet läpi samat tunteet. Pörssin romahtaminen on pientä tutin hukkumisen rinnalla."

Lukunäyte s.22
"Tiistai 2. maaliskuuta
En enää koskaan syö Dijonin sinappia."

Sivuja:210

Luin tämän kirjan lukudiplomia varten, koska se löytyi kotoa kirjahyllystä ja vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Siinä kerrotaan vauvan ensimmäisestä vuodesta. Ensimmäisestä korvantaustojen pesusta. Lumisateesta. Hampaista. Ensimmäisestä perunasta. Ryömimisestä. Sanoista. Kaikesta uudesta mitä vauvan tielle ensimmäisenä vuotena sattuu.
 Kirja oli ihan hyvä ja hauska, tosin siinä oli myös joitan kohtia jotka eivät ehkä ihan kamalasti tämän ikäistä kiinnosta. Suosittelen kaikille, ehkä vähän vanhemmille, jotka pitävät lapsista  :-)